tiistai 7. kesäkuuta 2016

Fritz Väliliha kokkaa V

Hyvää päivää ja kesää, tyypit. Tällä kertaa Fritz Välilihan blogendalla on

peperoniraportti 2016.

Lähtöfaktahan on se, että peperonidiskurssissa eletään nykyisin silkkaa hyvinvointieldoradoa. Ensimmäinen kebab tuli kotikaupunkiini Saloon 1986, ja silloin kakarana sitä vaan suu ammollaan ihmetteli, että mikäs helvetin suikula tuossa lautasen reunalla on, onko se jokin myrkyllinen koriste. Isäkään ei tiennyt, vaikka oli ollut Oskarshamnissa saakka ydinvoimalaa rakentamassa. Ja kun hädin tuskin suolaan tottunut periferian skandinaavi viimein peperoninsa uskalti syödä, niiski hän verensekaista vesiräkää seuraavat pari viikkoa. 

Onneksi nykyään olemme valveutuneempia ja kosmopoliitimpia syömistemme suhteen. Peperoneja saa nykyisin joka paikasta. Kysyt vaikka paikalliselta heroiinidiileriltä, niin peperonejakin on, tiskin alla. Moni lie myös sortunut huijauksen uhriksi ja ostanut päällekäyvältä romanilta viidellä eurolla peperonin. Mutta ruokakauppavalikoimat ovat siis oivalliset, mikä on silkka taivas, jannah ja moksha etenkin meille painontarkkailijoille. Peperonisatagramma sisältää vain kusiset kolmisenkymmentä kaloria. Ja muutenkin: mikäli pitää tulisesta, on se laihduttaessa yli puoli voittoa. Tulisuus tukahduttaa sairaalloista ahmintaviettiä, mutta siitä sitten tarkemmin tuonnempana.

Huomautettakoon kuitenkin, että tässä tekstissä hehkutetut kaksi peperonia ovat mietoja. Eli taas kerran: te, jotka jatkuvasti marmatatte, että mä en pidä turkinpippureista, koettakaa nyt helvetissä näitä. Tartte aina olla niin ranni ruokarasisti.

Ja kyllä: se todella kirjoitetaan "peperoni", ei "pepperoni". Jälkimmäistä käyttävät vain stereotyyppiset, supermariomaiset, vähämieliset italomakkarakokit, jotka tekevät aina spagettia, minkä nyt sormenpäidensä pussailultaan ja ooppera-aarioiden kailottamiseltaan kerkeävät.

Se portugalilainen jalkapalloilija on Peppe.

Fritz Väliliha on seilaillut valintamyymälämaailman turuilla ja valikoinut suositeltaviksi kaksi erityisen mainiota peperoniprändiä, joita molempia myy ainakin Prisma. Ja nyt siis puhutaan tavallisten ihmisten ulottuvilla olevista peperoneista: kyllähän me tiedämme, että sieltä Stockan herkkupuodista, syyrialaisen Mehmet Votkinin kivijalkaliikkeestä Punavuoresta ja Töölönniemen kauppahallista saa ihan takuulla ne maailman parhaat peperonitkin, joiden suutuntuma on ihana ja joita kasvaa vain siellä yhdellä kyproslaisella lesbokommuunilla ja joita Jamie Oliverkin käyttää, hintakin vain 29,90€/purkki + esikoispoikasi sielu. 


Ylläolepa kuva havainnollistaa peperonitarjonnan diversiteettiä. Kattavammankin testin voin tehdä, mutta ottakaa minut ensin Hesariin töihin ja maksakaa palkkaa. Takaoikealla löytyvä Rainbow'n tuote on hinta/laatu-suhteeltaan ok, jos/kun kukkaro/käsilaukku huutaa/veisaa hallelujaa/requiemia. Tuolla takana vasemmalla ovat LIDLin Freshona-peperonit, halvempaa sorttia nekin. Mutta kah!: niin paljon miellyttävää ja huokeaa elintarpeistoa kuin hitlerintiimari tarjoaakin, ei Freshonoihin kannata inehmon ruveta, sillä tunkkainen maatiaislajikkeen tastosiaatio on kovasti päällekäypä, ja voipi huonolla tuurilla se ns. origokin sanoa suden hetkenä omat, linoleumin kaiuttamat kriittiset kommenttinsa, kun Freshonat ovat mediumia potkivampaa sorttia nääs. 

Kuten huomaatte, olen hamstrannut trion verran VegOnTable-merkkistä peperonia. Nämä kaunokaiset ovat niitä, joita todennäköisesti saatte kebabinne oheen. Suoraan purkista jääkaappiviileinä syötyinä on kuitenkin erityismehukkuus taattu, eikä ole sitä vaaraa, että mahalaukkuun eksyy salmonellansukuinen anomalia em. lieveilmiöineen useamman vuorokauden bufee-altaassa maanneen yksilön myötä. Saman merkin alta löytyy myös "kultainen kreikkalainen"-lajiketta, joka on yhtä hyvä, vain erilainen, makeampi, paprikaisempi. Kuvasta sitä ei löydy, koska on olemassa vaara, että se tuo mieleen Kultainen Aamunkoitto -puolueen. Myös saksalaiset Pegida-peperonit jätin vertailustani poie.

Mutta sitten Baktat tiskiin! Testailuni sai nimittäin yllätysvoittajan, nimittäin isoissa purkeissa myytävät Lombardia-peperonit, jotka ovat keskipituudeltaan noin metrin. Muun merkkiset luikertajamalliset käärmepeperonit eivät koskaan olleet aiemmin tehneet vaikutusta, mutta nämä iskivät gabriel auervaaran lailla. Sopivan mietoja, sopivan rouskeanturskeita ; sellaisenaan, salaatteihin, kastikkeisiin, munakkaisiin säilömienne kurkkujen kruunuiksi, va fuckin' som helst! Hieno tuote, hyvä jätkä olet, Jumala, kun tällaisen kasvin luoneeksi tulit! Lisää tätä, Iehova the Man! Mies paikallaan, saatana!

Tuotteen muita tuntomerkkejä ovat mm. teksti "biber tursusu", joka on turkkia ja tarkoittaa, että Justin Bieber approves. Tiedetään Justin Bieberin älmivän näitä peperoneja pänikällisen ennen jokaista keikkaansa (raider-vaatimuksistaan löytyy myös mm. 6 kg talkkunaa). Lisäksi jos kiinnitätte kanteen huomiota, on siinä muovinen rengas, jossa lukee "Garanti banti – Sealed for security". Se on paitsi laihtumistakuu, myös takuu siltä varalta, että nälkäiset, ramadanin raivostuttamat kurditerroristit haluavat avata pakkauksen ja syödä kaikki peperonit viattomien turkkilaisparkojen silmien edessä. Näillä peperoneilla on tiettävästi itsensä Recep Tayyip Ercatanin siunaus. Pahinta tietysti on, että Turkki vetää nämä jumalaiset peperonit myynnistä, mikäli Eurooppa ei myönnä turkkilaisille lähiaikoina kebab-viisumivapautta. Kebab-viisumissa joka 10. Euroopan-matka on ilmainen (= 50€:n alennus).

Ei muuta kuin peperoniporttiteoriaportit auki ja peperonistiksi, sillä peperoni on parasta huumetta! 

Keittiön kruunukorkkaamaton kuningas Fritz Väliliha on keittiössä
kuin kala vedessä ja muna kanassa. Naisen paikka on hänen
mielestään siellä, missä hammas on särkenyt tai vaate revennyt.


torstai 18. helmikuuta 2016

Kekkosen paluu

Eräänä tiistaipäivänä se Kekkonen sitten tuli takaisin.

Vallan palautus kävi itsestäänselvän tuntuisesti, ongelmitta, kansanäänestyksellä ja poikkeuslailla. Kekkosen kuntoutus- ja täydennyskoulutusprosessi 2010-luvun asettamia vaatimuksia varten oli kuitenkin odotettua kivikkoisempi. Uutiskuvasto, jossa hidastempoistunut Kekkonen opettelee käyttämään nettiä kahdella sormella näppäimistöä haparoiden ja täräjävin käsin hiirtä liikutellen, sai nopeasti kaikki mahdolliset tiedonvälitys- ja valokuvapalkinnot. Myös älypuhelimeen puhuminen, sen näppäinlukon auki liu'uttaminen, kimchin syöminen korealaisessa trendiravintolassa sekä tajuissaan pysyminen Cheekin klubikeikalla tuottivat Kekkoselle yllättävän suuria vaikeuksia. Adjutantteja Kekkoselle palkattiin peräti kolme: vakiokapiaisen lisäksi vaipoista ja avanteista huolehtiva hoitaja sekä ns. tuulivahti, joka tarkkaili, etteivät tuulenpuuskat alkaneet flabautella liikaa Kekkosen kaulan vallanneita vanhushelttoja (ns. urkit). Myös Kekkosen osteoporoosi haittasi toista tulemista: netissä levisi nopeasti meemikuva, jossa vierekkäin olivat sivusta päin kuvattu Kekkonen ja numero 7. 

Ei aikaakaan, kun Kekkonen alistettiin luokattomalle adhd-ajankohtaisviihteelle. Enbusket ja ettbusket yrittivät sekä armotta että tahditta onkia detaljit Kekkosen mystisestä seksielämästä. Jossain kaupallisen kanavan estradishow'ssa Kekkonen tokaisi, ettei oikein ymmärrä teitä nykysuomalaisia, kun joka toinen sananne on englantia. Happamoitunut Kekkonen olisi poistunut studiosta kesken suoran lähetyksen, mikäli lonkka olisi sallinut. 

Image-lehteen otettiin valokuvasarja, jossa Kekkosella oli valkosankaiset silmälasit ja glitteröity, Donald Trump -henkinen peruukki. Kehutuista otoksista koostettiin sittemmin Kiasmaan postmoderni retrohipster-ironinen näyttely. Yhdessä kuvassa Kekkosen maksaläiskä oli photoshopattu Suomen muotoiseksi.

Väistämätön kohtaaminen Paavo Väyrysen kanssa oli koruton. 

Linnan juhlissa Kekkonen kieltäytyi tanssista Sofi Oksasen kanssa, koska Venäjän kanssa on otettava varman päälle.

Persut, todellisuudentajunsa menettäneet rakittajat sun muut siviilikurkkusalaattikuosiviiripäät vaahtosivat vahvan presidentin messiaanisesta paluusta hetken, mutta vaipuivat puolessa vuodessa häpeälliseen hiljaisuuteen. Missään tapauksessa heidän blogeissaan ja kolumneissaan ei koskaan lukenut, eikä tule lukemaan "olimme väärässä". 

31.8. Kekkonen katosi. Sattumalla ei uskottu olleen osuutta asiaan. Ko. päivämäärästä tehtiin kansanlailla ja poikkeusäänestyksellä maamme ensimmäinen liputuspäivä, jossa tankojen puoliväliin hilataan kaksi Suomen lippua.

Katoamispäivästä n. kahdentoista vuoden kuluttua Kekkonen löytyi kaukaisesta kazakstanilaisesta kapusiinimunkkien kommuunista katatonisena, kakektisenakin, katso kuvat. Viimeiseksi jääneessä, Heikki Aittokosken tekemässä Kekkos-haastattelussa Kekkonen kiteytti, että alkoi vaan vituttaa se, kun joka paikassa hänelle tultiin höpöttämään "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen..."

maanantai 4. tammikuuta 2016

Niin lystikkäitä on

Talvi 2016 tuli. Myönnän: on kylmä. Tottumattomuus ja tuuli lisäävät pakkasen purevuutta. Mutta yhdestä asiasta riemuitsen: horteisten kärpästen aikakausi on ohi. Jo monena vuonna noita on puskenut ties mistä raoista huoneistoihimme: sekopäisiä, vuodenajasta tietämättömiä hyönteisraiskoja vailla päämäärää, vailla tarkoitusta. Katonrajassa, ulottumattomissasi, ne sitten kiehnäävät ja pörräelevät lamppuja vasten, kunnes ropsahtelevat nenäsi eteen - ruokalautaselle, kahvikuppiin – tietenkin! Tai korvaan ja suuhun, nukkuessa! Marraskuussa yksi lensi Perniössä ullakolla suoraan sieraimeen, valveilla! Eikä noita myöhäissyksyn perpetuum mobileja lätkin jahdata kannata. Raid ja Baygon ovat ideana jalo, mutta pidemmän päälle syöpäisä. Jotkut ryökäleet vielä kuoltuaankin, viime imukuppi-suctiollaan tarttuvat kattoihin ja seiniin niin, ettei huomaa, ja sitten vihdoin kuukausien kuluttua kun sipaisee raadon pois, se mureuu semmoiseksi vastenmieliseksi mustaksi kitiinijauhoksi, jota ehkä syömme kaikki joka aterian yhteydessä tulevaisuudessa, mutta jos sopii, niin ehkei ihan vielä, kiitos! Horror, the horror!

Inhoan horteisten kärpästen konseptia, peräti vihannen! Jumala, Allah, Ylläh, Krishna, krishnar, kröshn, kryshnit, miksi oi miksi noiden mustien mikroperkeleitten on olemassa oltava?
 
Tähän loppuun vielä pari meemiä selventämään asiaa, ja ilahduttamaan Teitä muutenkin:
 

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Stand-upin problematiikasta

Täysi pubillinen eri ikäisiä, joulukrapulaisia ihmisiä pakottaa kompressointiin. Keskittymistä ja yleissivistystä vaativan setin heittäminen heterogeeniselle, hankalimmalle mahdolliselle yleisölle on hullun hommaa, ja mikäs siinä. Hälinän keskeltä erottuakseen on ylimääräistä energiaa käytettävä paitsi extra-artikulointiin, myös rutiinien tilanteenmukaiseen ex tempore -stilisointiin. Nyansseilla, rytmityksellä ja tauoilla pelaaminen käy mahdottomaksi. Kun vielä yleisön äänekkäimmistö on huhtivaalitulosta reflektoivaa ja manifestoivaa kansansegmenttiä, on aiheellista esittää, sopisiko stand-up -koomikon tilalle sittenkin perinteisempi vitsinkertoja tai petomaani.

Pään toistuva lyöminen enimmälti tuntemattomien ihmisten muuriin on silti hieno, puolihengellinen kokemus, jossa sana tulee kortisonipiikiksi lihaan. Puhuja ajautuu verraten nopeasti transsimaiseen välitilaan, harmaaseen ei-mihinkään, jossa kaikki paitsi seuraava lause menettää merkityksensä. On kuin olisi loukussa penkkaan ajamassaan, katolleen jääneessä autossa. Turvavyöleikkurissa on Speden kuva, ja housuihinsa paskominen toisi tilanteeseen edes jonkinlaista, periksiantavaa helpotusta. Vaimeat yksittäisaplodit siellä täällä ja yksinkertainen hämmentyneisyys ovat itsestäänselvä oletusarvo: naurussa kun on pohjimmiltaan kyse lammasmaisesta lumipalloilmiöstä. Kvaliteetti, ei kvantiteetti. Andy Kaufmanin haamu kuiskii korvaan, että ei hätää, kyllä ne ainakin huomaavat, että olet nähnyt vaivaa ja treenannut. Pääsee puolimasturbatiivisesti kellumaan siinä outoudessaan, josta on jo kouluajoista saakka saanut kuulla.

Mitähittookukahitto-levottomuus, joidenkin selkeä sijaishäpeä, rajoittuneisuutensa ilmi välihuutelevat humalaiset naiset, se yksi jätkä, joka vain tuijottaa psykopaatin lailla, selkeästi bändin vuoron odottajat, paheksunnaksi tulkittavat mielenosoituksellisen vakavat ilmeet + kädet puuhkissa, missatut jutut, jotka ehkä aukenisivat seuraavalla kerralla, havahtuminen siihen, että on edelleen nelikymppisenä suht vitummoinen friikki. Kaikki edellämainitut palkintoja. 150-200 ihmistä on väkisinkin maailma pienoiskoossa, ja kun narri ei välttämättä hymyilekään, syntyvä tavallisten ihmisten hämmennys suo uniikkeja kicksejä, puhumattakaan niistä eturivin tukipilareiksi luettavista seisojista, jotka kuuntelevat uskollisina alusta loppuun, vaikka missaavatkin detaljivuosta huomattavan osan.

Tai ystävistä, joihin tietää uppoavan.

Kun sitten tunnin monologinsa jälkeen huomaa, ettei paineesta huolimatta ole sortunut halpahintaiseen ilmehtimiseen ja juttujensa lapselliseen alleviivailuun, jää jälkikäteen jäljelle voittajan tunne, punk-hengen ja valveutuneen individualismin orgasmi. Jos olisi elänyt 30-luvun Saksassa, olisi ehkä sittenkin uskaltanut sanoa niille natseille, että haistakaa paska. Ehkä.

En minä Sinua kadehdi, Ismo.

"Karjalauman ei tarvitse nauraa." (Daniil Harms)

Terv. Janne Kuusinen
Arrogantti stand-up -elitisti

lauantai 28. marraskuuta 2015

¿Oletko valmis Tapaninmyrskyyn?


N. puolen tunnin kestoinen stand-up -setti on osa Tapaninmyrsky – puhetta ja musiikkia -tapahtumaa.
Sinne kannattaa tulla.
Sen sinetöi Salon seudun mainioin tanssi- ja bilebändi Lauri & Pehmeät vävyt.
Kuvan on ottanut erinomainen valokuvaaja Tero Teränen.