perjantai 28. tammikuuta 2011

Onko kiire vai tehdäänkö ATK:lla II

Kehitys kehittyy, prosessoritehot ja Windowsin perässä oleva numero suurenevat. Tietokonemaailma ei ole koskaan valmis. Se olisi kyllä huomattavasti valmiimpi, mikäli pystyttäisiin tuomaan käyttäjäin ulottuville seuraavat kolme innovaattiota:

1) Terve tekstipohjaisuus. Tämä on jo paikoitellen tajuttu. Esimerkiksi Veikkauksen sivuilla ei pakoteta katsomaan raskasta graafista animaatio-orgiaa. Pelkillä numeroillahan siellä kuitenkin on tarkoitus pelata. Ja siihen riittää aivan hyvin sivuston kevytkäyttöliittymä. Joka tosin on mobiililaitteita ajatellen suunniteltu, mutta jotain hyötyä näemmä niistäkin.
  90-luvulla DOS-aikoina oli ihanaa: yleensä kun painoi nappia, niin tapahtui saman tien, eikä ilmaantunut mitään tiimalasinkuvaa tai rinkulaa ruudulle ilmoittamaan, että komentonne toteutetaan lähiminuutteina, olette jonossa, 0% done. 

2) Hard Esc- tai Hard Break -nappula ja -komento. Tämä ns. "Boss Key":n johdannainen olisi kyllä varmaan jo toteutettu, jos se olisi teknisesti mahdollista. Eli vähän väliä (vahingossa) tiuhalti klikkaamasi komennot jäävät käyttöjärjestelmässä puskuriin, kaikki tahmaa, tökkii ja lagaa, mitään ei tapahdu, pointteri pysähtyy tai jumahtaa vääränlaiseksi, esim. siksi prkleen tiimalasiksi, ja joudut taas odottamaan sen viisi minuuttia. Hyvä Bill! Kova esci/breikki, jolla saisi keskeytettyä kaikki koneen lamaannuttaneet prosessit just nyt, olisi käyttäjän unelma, ja taas maistuisi dataus!

3) Pornon tunnistava näytönsäästäjä. Nykyään on ihan tyhmää kun tietokoneet luulevat ettei niitä käytettäisi olleskaan, kun niihin ei koske. Läppäreissä on monasti jopa kaksi näytönsäästäjää: sekä läppärilaiteelle että käyttöjärjestelmälle omansa. Ja jompi kumpi käynnistyy aina ehtimiseen, vaikka playerissa on meneillään fornikatiivista actionia ruu'ulla!
  Eikö olisi mahdollista, että näytönsäästäjä tunnistaisi automaattisesti ruudulla viuhuvat naisfiguurit ja paisuvaiskudokset? Ja jos näytönsäästäjä ei olisi täysin varma, tulisi ruutuun kerran ikkuna: "Käynnistetäänkö näytönsäästäjä vai katsotko pornoa? OK/Cancel" Ja jos (kun!) katsoisi pornoa, niin näytönsäästäjä ei enää vastedes häiritsisi.

Ei, näytönsäästäjiä ei saa pois päältä. Ei, tietokoneelta ei voi katsoa muuta kuin pornoa. Ei, en hanki MACia.

3 kommenttia:

  1. Ah! Tuo 90-luvun tekstipohjaisuus ja MS-DOS...

    Sain jokunen vuosi sitten teini-ikäisiltä oppilailtani mukavasti rispektiä ja maineen ammattitason koodaajana (mitä en todellakaan ole - edes lähellekään) näinkin yksinkertaisella toimenpiteellä:

    Luokassa oli vanha windows 95:lle pyörivä tietokone, jonka käyttöjärjestelmä oli mennyt sykkyrään. Koneen sisuksiin oli kuitenkin jäänyt projektimme kannalta tärkeä tiedosto. Niinpä käynnistin koneen MS-DOS -tilassa, selailin ja etsin tiedoston oikeasta hakemistosta (cd\tiedostot\tarkeat; dir/p) ja kopioin sen levykkeelle(copy tiedosto.doc a:\). Ai niin, mikä se levyke on?

    Toimenpidettä seuranneilla kavereilla olisi mennyt sormi suuhun ensimmäisen C:\> -yhdistelmän kohdalla, mutta ei minulla. En viitsinyt kertoa, että oman ikäluokkani ihmisistä suuri osa hallitsee saman.

    VastaaPoista
  2. Huh: Tarina, joka alkaa sanoilla "Luokassa oli vanha windows 95:lle pyörivä tietokone..." harvoin loppuu onnellisesti. Ja minä kun luulin, että olen fataalisti jäljessä oman Win2K:ni kanssa.

    Jossain päin Nettiä on kuulemma taulukko, josta näkee, paljonko pasianssi kuluttaa järjestelmän resursseja eri Windows-käyttiksillä. Tulos oli jotakuinkin sitä luokkaa, että Windows 7:än pasianssi vaatii hyvin, hyvin monen kokonaisen Windows 3.11:en edestä potkua.

    Nykyisten järjestelmien graafinen tuhlailevuus on myös neuvostoliittolaista luokkaa. Kaiken maailman säkenöinti-, swooshi-, animaattio- ja varjoefektejä palkeissa, ikkunissa, kaikkialla osaltaan hidastamassa. Voisiko nuo ylimääräiset silmäkarkkikermaperseasetukset saada pois päältä? Haluan plainia, basiccia settiä, Pentti Linkola -tyyppisen käyttöjärjestelmän!!!

    VastaaPoista
  3. Voi Jannea! Kaiken maailman säkenöinti-swoosh-tingelit SAA pois päältä. Ja näytönsäästäjänkin saa pois päältä. Helposti.

    Ohjauspaneeliin veivaamaan graffat mieluiseksi.

    VastaaPoista