tiistai 5. huhtikuuta 2011

Linnut, siat ja topit

Luin tänään uutisista, että "Sorsakosken syöpä ei ole levinnyt".

Käsittääkseni tuo on jo hieman vanhennutta tietoa. Ainakin eräässä toisessa, muistaakseni jonkin lääketehtaan mediumissa tiedettiin kertoa, että taudista on jo olemassa uusi, kemogigapialle immuuni kanta, jonka koodi on T0P1. Oulun seudulta löytyy todistettavasti tapaus, jossa em. tautivariaatio on jo tarttunut ihmisestä toiseen. Lisäksi moni taudin saanut on täysin perus- tai persuterve 20-80 -vuotias humpankuluttaja. Viranomaiset kuitenkin painottavat, ettei salattuun suruun ja varjojen yöhön ole syytä. Myöskään ulkomaille matkustamista ei katsota vielä tarpeelliseksi rajoittaa.

Sorsakosken syöpä -rokotukset aloitetaan kouluissa heti kun Topiflu-lääke saadaan jakeluun, viimeistään syksyllä. Rokotuspakkoa ei ole, mutta mikäli vanhemmat päättävät jättää lapsensa rokottamatta, julkaistaan heidän nimensä asuinpaikkakunnan sanomalehden kriisilistassa, terveysaseman ilmoitustaululla sekä internetissä sivulla www.eroajoukosta.fi. Joidenkin vanhempien huolestuneisuuden tavallaan ymmärtää, sillä sadasta Topiflun prototyyppiä testanneesta huomattavan moni on myöhemmiten sairastunut joko Baddingin tautiin tai kääriäisjorman herpekseen.

PS 6.4.: Tänään iltapäivällä Tammilehdon palvelukeskuksen pihassa oli tilataksi ja huomiotaherättävä määrä väkeä pihalla. Panikointi taitaa sittenkin olla alkanut jo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti