sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Arbeit Macht Handsfrei

Hands-free on naurettavan pätijän näköiseksi tekevä teletappi kiireisen ihmisen korvassa, mutta myönnän sen helpottavan monen elämää, ehkäisevän onnettomuuksiakin. Ja hands-freen vielä enemmän! Innokkaana odottelen edelleen, milloin miehille lanseerataan puolicyberneettinen metallituki pitämään pissatessa pippeliä niin, ettei sitä tarvitse ohjailla kädellä. Tällainen free-willy olisi keksintönä mitä parhain hygienian ylistyslaulu.

On kuitenkin eräs ihmisryhmä, jolle en halua missään tapauksessa hands-freetä koskaan. Nimittäin kauppojen kassat. Tahdon heidän joutuvan käyttämään niitä sadan metrin päähän näkyviä jumalattoman isoja hessuhoponkenkä-puhelinluurejaan maailman loppuun saakka, vaikka nokiat ja samsungit toisivat markkinoille vaikka mitä replikanttiteknologiaa. Katsokaas, kun kaupassa jonoa valitessa tulee aina ensimmäisenä vilkuiltua, mitkä kassat ovat selvittämässä puhelimitse jotain kateissa olevaa hintatietoa, asiakkaan puhistessa vieressä. Näiden kassojen jononjatkeeksi ei kannata mennä.

Auta armias, jos kassat saisivat hands-freensä. Vasta jonoon liityttyään huomaisi, että eihän se kassa höpöttelekään mukavia asiakkaan kanssa, vaan latelee kilometrin mittaista numerokoodia kollegalle, joka on noin sadan metrin päässä tuotteen sijainnista. Ja Hullut Päivätkin ovat käynnissä. Jonoa ei tietenkään voi vaihtaa, sillä se on heikkouden merkki ja vaikeuttaa olennaisesti pesän saantia. Hyvällä tuurilla voi ehtiä Urheiluruuduksi kotiin ja näkemään edes vilauksen Inka Heneliuksesta.

Jos saa vielä toivoa, niin kassoille voisi myös antaa semmoisen vempaimen, että kun jollain asiakkaalla on unohtunut tulostaa ja kliistrata siihen hedelmäpussiin se hintalappu, niin sitten se vempain menisi päälle ja alkaisi moikua semmoinen sukellusveneen hälytyssignaalia muistuttava ainakin 15 belin vahvuinen ääni, joka viestittäisi eskreetisti jonoa valitseville asiakkaille, ettei tähän jonoon kannata liittyä vielä pitkään, pitkään aikaan.

Nämä pointit haluaisin tehdä selväksi Anttilalle, Citymarketille, Prismalle, K-lähikauppiaalle, kaikille, mutku siihen palautelappuun ei mahu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti