lauantai 24. joulukuuta 2011

Onko täällä pahoja aikuisia?

Pekka Simojoen "Tulkoon joulu" on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa yhteislauluun kelpaavien joululaulujen kaanonissa. Rauhaisa, aiheeseensopiva 6/8 leirinuotioriparimeininkihän kappaleessa on muuten, mutta olen tasavarma siitä, etten voi olla ainoa ihminen, joka ei tule koskaan pääsemään yli ko. kappaleen kertosäkeen kohdasta "Pääskööt vangit vankiloistaan".

Eli aaton koittaessa linnakundit lomille lops, ehkä jopa kokonaan vapaalle jalalle? Sellien ja porttien ajastettujen lukkojen aukeaminen tasan 24.12. klo 0:00 synnyttäisi hyvin mielenkiintoisen skenaarion, jouluisen pelon ilmapiirin, etten sanoisi. Väitteeni perustan paitsi näkemääni tv-sarjaan "Oz", myös lukemiini uutisiin, joissa jossain päin ulkomailla yli yksi ihminen on karannut vankilasta, eikä jälki ole useinkaan ollut kovinkaan primetimeä kamaa.

Toisaalta, Joulupukin odottelu illan pimeyden tullen saisi hyvinkin adrenaliinisekoitteisen lisätason, kun myös vanhemmat joutuisivat tosissaan tsekkailemaan ikkunoista ja ovisilmästä, että onko siellä tosiaan se Pukki vai vapautettu Frizl-Siltavuori-Breivik -akselin puolielukka. Kolme viisasta miestä korvautuisi kolmellatuhannella ihan helvetin vaarallisella miehellä. Ja sillä seudulla oli fouganthineja kedolla.

Tällainen jouluinen oikeusjärjestelmä kehkeytyisi traditioituessaan jonkinlaiseksi päähäntaputtelun ultimatumiksi, jota vastaan "tavalliset ihmiset" ja "kansa" saisi ad infinitum anonyymiä pähkittävää nettijulkaisujen keskustelufoorumeilla sekä lehtien tekstaripalstoilla.

Raiskaajat yöpyivät torin joulukuvaelman heinillä härkien kaukalon - katso kuvat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti