sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Fritz Väliliha kokkaa III

Fritz Väliliha on ns. chef altérnative -koulukuntaa
edustava itseoppimaton kokki, jonka cv:stä löytyy
mm. mielenosoituksellinen poistuminen
kesken Pattayan Nuudelifestivaalien 2007.
No niin tyypit, on taas pitkästä aikaa aika panna ne voiöljyseokset sun muut kvinoat sivumma ja luoda katsaus ympäröivään todellisuuteen, jossa palapaistia myydään hintaan 2€/400 g. Kaksi (2) kusista €uroa! Yksinkertaisempikin tajuaisi tuon olevan hinta/laatusuhteeltaan parasta lihaa, jos ei olisi traumoja siitä sukulaisesta tai tutusta, joka on keittänyt ko. lihaa aivan liian vähän, minkä seurauksena se on jäänyt sitkaaksi. Lisäksi em. sukulainen tai tuttu ei tietenkään ole vaivautunut pilkkomaan palapaistiaan lainkaan, mikä on omiaan syventämään halpapalapaistitraumoja! Yhdellekin duuniraflan tiskaajalle meni kerran Rubikin kuution kokoinen palapaistipala kurkkuun, ja kaveri itki koko loppupäivän!

Nyt tehdään kuulkaa palapaistista, keittojuureksista ja yllätysaineksista ns.

OKSATPOIS-LIHAKEITTO!
Tarvikkeemme ovat:

Rasiallinen tarjouspalapaistia(normaalihintainenkin käy ehkä)

Sipula
Pari pienempää lanttua
Pätkä palsternakkaa
Muutama porkkana
Noin puolikas mukulaselleri
Perunaa tulevasta syöjäkunnasta riippuen

Vettä sen verran, että näyttää keitolta eikä seljankalta. Luota silmiisi, ja lisää matkan varrella tarvittaessa.
Kaksi lihaliemikuuttiota
Basilikaa, mustapippuria ja /siljaa vaihtelevina osuuksina

Kurpitsa-kaalisalaattia (ainakin Felixiltä löytyy 3,1 kilon perhepäniköissä)
, tai jos ei löydy, niin kurpitsaa, kaalia, maltillisesti hunajaa ja sitruunamehua sitten vaikkapa.

Eli ei normaalia keitonvalmistusta kummempaa. Anna palapaistin rauhoittua huoneenlämmössä puolisen tuntia, pienennä ne nyrkinkokoiset kimpaleet järjellisemmän kokoisiksi, ja paista pintapuolisesti vaikka voiöljyseoksessa. Valmista lihaliemi kattilaan kaadetussa tarpeellisessa vesimäärässä kuutiot liuottamalla, pilko juures-osasto sekaan sen verran syöjäystävällisiksi palasiksi, että hän huomaa sinun nähneen vaivaa ja tehneen keittoa eikä mitä tahansa soppaa. Perunat eivät ole pakollisia, mutta oheista nyt ainakin yksi mukaan siltä varalta, että joku vanhemman polven päkki äkkää kysyä, että ihan hyvää mut onks täs perunaa. Ensin kannattaa heittää keittoon ne kovimmat juurekset. Jossain vaiheessa lisätään sitten mausteet: oma perversioni on se, että pippuri hyökkää aavistuksen päälle, ollen myös oiva vastapaino makeudelle. Henk. koht. olen muutenkin sitä mieltä, että pippuri hyökkää taas muotiin kansalaisten viimein kyllästyessä tuohon joka paikassa pursuavaan chilinkakkaan.

Keitä, kunnes liha antaa periksi. Itse keitin varmuuden vuoksi kolmisen tuntia sopivan keskiverrolla lämmöllä. Kurpitsa-kaalisalaatin lisäsin suht loppuvaiheessa, koska ko. tuotehan on sellaisenaan valmista syötäväksi.

Eräänlainen "sweet & sour" on siis oksatpois-lihakeiton konsepti. Jos jollain on toimivia makeaelementti-ehdotuksia tuon ehkä hiukan hankalasti saatavan kurpitsa-kaalisalaatin tilalle, älähdelkää. Tämä keitto muistuttakoon koko luomakuntaamme siitä, että halvalla saa hyvää, kun sen oikein oivaltaa ja kun oikein silmiin katsotaan, kun silmäni mä auki saan. Mutta jos on jäänyt vielä pari senttiä taskuun, voi keiton ohessa kokeilla vaikkapa salolaisen Kuiron Leipomon voileipägrillissä henkiinherätettyä ruisleipää + Regina Blue -sinihomejuustoa. Ja mikäli tahtoo kruunata tästä todellisen juhlalihakeiton, voipi lautasenreunaan lisätä vielä sen smetanan. 

"Mutku se palapaisti on niin sitkeää". Ihan samaa kategoriaa kuin "Mä en pidä oluesta", "Maksalaatikko on ihan kamalaa", "Yäk kaali on pahaa" sun muut yhtä löysät, täysin virheellisiin tietoihin tai mielipiteisiin perustuvat yleistävät argumentaatiovirheet.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Juhlakauden mainos

Jannekuusinen.netin
 jannekuusinen.netin Bipolaariset Päivät 2014

ovat taas täällä. Outovatiivisia lahjavinkkejä jos jonkinmoisia kysta kyllä!

maanantai 20. lokakuuta 2014

Pankin näyteikkuna

"Anarkistit olivat mm. kivittäneet pankin näyteikkunat rikki."
 
Mitä on pankin näyteikkunassa? Kas kun en kuunaan ole tullut vilkaisseeksi!
 
Oma arvaukseni on ihan perkeleenmoinen, panssarilasintakainen meri aitoja, mattimeikäläismaksuliikenteestä poistettuja 200 ja 500 €uron seteleitä keskellään merirosvoarkku täynnä kaikenmaailman optigaatioita ja osakkeita sun muuta pääomaspedeilyvälinettä. Takana pankin kokotaustankattava kyltti:
 
 
Periaatteessa asetelmaa voisivat myös koristaa livenä kolmessa vuorossa (8-11, 11-14, 14-17) poseeraavat kylmänviileät kirsipiha-jakkupukupankkineitimui'at, sellaiset, joita kohdatessaan mies tuntee aina vihlaelevan pakon ottaa elämäntehtäväkseen saada heidät hymyilemään edes kerran, joskus, jotenkin...*) Mutta säästäkäämme tämä burleskihko innovaationpalanen KELAn, Verotoimiston ja Työkkärin näyteikkunoihin, jooko? Vai onko se nykyään MOL? Täytyy kysyä joltain syrjäytetyltä mollijorilta.
 
*) Miesvastineena sopiva sekoitus chippendale- ja Tom of Finland -estetiikkaa.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Eliniän elinkaudet

Silloin tällöin edelleen kuulee jonkun kielitaidottoman metsäläisen aivan tosissansa sadattelevan sitä, kun se tuomituille langetettava elinkautinen "ei olekaan elinkautinen", loppuiän kestävä kurituskidutushuonerangaistus, jonka aikana vanki saa pelkästään vettä ja leipää ikkunattomassa kopissa, ja hyvin käyttäytyessään pääsee pihalle tunniksi viikossa jalkapuuhun lukittuna meidän kunniallisten kansalaisten kivitettäväksi ja munitettavaksi.

Elinkausi on eri asia kuin elinikä. Ensinmainittu elinkausi on 12 vuoden mittainen klusteri, jälkimmäinen kokohela jackpot.

Miehen elämä jakautuu seuraaviin elinkausiin:
0-12 vuotta: Lapsuus- ja lapsuskausi
13-25 vuotta: Kausi, jonka aikana tojii nonstop
26-38 vuotta: "Ei enää ihan nuori"-kausi
39-51 vuotta: Harmaa unelmienkarisemiskausi
52-64 vuotta: Tiukka musta prätkähaalari -kausi
65- vuotta: Kausi, jolloin ehtii vihdoin tehdä kaiken

Täysin loogista. Lopettakaa se märinä.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Mafiaccordion

Mitkä seuraavista ovat harmonikkoja, mitkä yhdysvaltalaisia mafia-kummisetiä?
Vastauksen saat näkyviin vaihtoehtojen alle maalaamalla koko tekstin.

1) Carmine Galante
2) Vito Genovese
3) Tony Accardo
4) Zero Sette
5) Serenellini Loreto
6) Titano "Thunder" Casotto
7) Gaetano Reina
8) Joseph Bonanno
9) Bugari Cravatta
10) Bugari Armando
11) Dino Baffetti
12) Vincent Gigante

Vastaus: 4, 5, 6, 9, 10 ja 11 ovat harmonikkoja.

perjantai 15. elokuuta 2014

Sokraina

"Tiedämme vain sen, ettemme tiedä mitään." (Sokrates)

Muutama sana Ukrainan kriisistä failanneen tietoyhteiskunnan, pasifismin, y-kromosomivihan ja tietämättömyytemme tunnustamisen näkökulmista. Seuraava teksti ei sisällä mukanäppärää kriminaali-hohhoijaasanaleikkiä.

Tämänhektistä informatointiyhteiskunnan ryssänpelkoa on ollut mielenkiintoista seurata. Hysteeriset, lööppien turruttamat natobestwißerit ovat toistaiseksi pysyneet suht anonyymeinä ja netin puolella. Uutiskommentit ja niiden samaamieltä-myötäilyklikkaukset maamme päälehti.fi:ssä ovat silti karmaisevaa luettavaa. Toivottavasti suurin osa on trolleja. Porukka on siis ihan tosissaan kalistelemassa sapeleita ja valmistautumassa johonkin ihme revanssiin, toki vasta liityttyämme NATOon, josta pitää keskustella. Naisia tuon uhoamisruletin krupieereina taitaa olla melko minimaalinen vähemmistö. Meneillään ei nähdäkseni ole lumipalloilmiö, vaan tasaisella maalla paikallaan olevan lumipallon vierittämällä + lumitykein kasvattaminen capslock-kaheliston yhteisvoimin.

Lähden ihan minkä tahansa haukkumatittelin saamisen uhalla siitä, ettemme edelleenkään tiedä mitään Ukraina-sirkuksesta, ja ettei sotilasspedeilylinja rauhan asiaa aja. Rauha on vissiin kuitenkin ihan kiva lähtökohta ja perustavoite, eiksje. Eikä periksi antamisen luulisi yleensä olevan liian suuri hinta rauhalle. Mutta ilmeisesti se on, koska äijät ne vaan eskaloi. Ihan hiekkalaatikkopössis vallitsee korkeilla leveleillä nyt, mitä ei voi kuin ihmetellä.

Toivottavasti rauha oikeasti on enemmän kuin uroiden pakkolomamaista kyynärpääkapitalisminahistelua oletusarvoisten sotatilojen väleissä. Oli mitä oli, naisilla on sen aktualisoitumisessa suuri osuus. Aina ollut, on, on oleva. 


NATO on sotilasliitto. Suostun keskustelemaan siitä, kun kyseinen asiaintila muuttuu. 

Suurin huolemme ei ole se, ettemmekö oppisi. Suurin huolemme on se, että unohdamme oppimamme sillä samalla sekunnilla, kun klikkaamme iltapäivälehti piste comin tämätässätäällä-capslocktsikkoa, jossa on Bloodymir Putainin judokakuva. 

Tilanne on kokoomuslaisittain ilmaistuna sangen haasteellinen, eivätkä sen nyanssit välttämättä mahdu 140:een 
merkkiin, vaikka kunnianarvoisa pääministerimme miten kovasti yrittäisi.



Tämä perjantai 15.8.2014 on ilmeisesti Ukrainan kriisin jonkinlainen verenjakajapäivä. Jotain rautaa siellä nyt taas kerrotaan romutettavan. Eikö olekin hienoa, kun vuonna 2014 uutisoinneissa kerrotaan tapahtuneen asioita? Liekö sitten tankkeja, miehistönkuljetusvaunuja vai se avustussaattue, joista osa on ehkä ylittänyt rajan, osa kuulemma taas ehkei, lähteestä riippuen, jotain pitäisi kuulemma rajallakin olla, ei käytössä, ilmeisesti koristeina, tai päin vastoin. Sotilassaattue avustussaattue sotilasavustussaattue avustussotilassaattue. Voi olla, että kyse oli myös kiertävästä sirkuksesta tai metallibändin keikkabusseista ainakin jommankumman osapuolen (Punaisessa nurkassa Ukrainan nyrkkeilijähallitus, sinisessä Kremlin naamioidut pseudokommandot) mukaan. Vai onko vika kenties uutisten kyrillisten aakkosten virheellisissä translitteroinneissa?

Minun välittämiseni ja jotain-mieltä-oloni on totuudessa friteerattu. Olen pahoillani, mutta AVS ja sorovnoo, kunnes edes jonkinlainen totuus löytyy. Ajattelevana ihmisenä en voi enkä saa luottaa harmaana lilluvaan mediamössöön, josta suurin osa on valhetta. Toki viattomat siviiliuhrit surettavat ja ahdistavat niin että näkö sumenee (, koska he ovat todennäköisesti totta), mutta enempi osallistuminen olisi typerää, sijaishävettävää asiantuntijuusimitaatiota.

Tietämättömyyden ja misinformaation viljely näyttää aseena puhjenneen täyteen nerokkuuteensa tässä sodassa. Vai onko se yhä "kriisi"? Luetaanko taloussota sodaksi? Vai pitäisikö puhua totuussodasta? Mikäli nyt on tosiaan luisuttu sodan puolelle, herää mielestäni kysymys siitä, missäköhän ne taannoiset kriminkasakat ja Putinin helvetinbandidoskaverit luuraavat nyt? Vai oliko ko. Village People -vaihe vain pakollinen välinäytös, diplomatian ja sodan kiirastuli? Tuotapa ei edes Sun Tzu tainnut ottaa aikoinaan huomioon!

Toki olen varautunut myös siihen, että me länsimaat olemmekin oikeassa, ja koko krimferno on Venäjän jääkiekkojoukkueen ja Euroviisu-edustajaduon vika.

Sota on saanut uuden, mediakritiikittömien mattimeikäläisten todellisuuden ja väistämättä myös moraalin yhdentekevöittävän muodon. Lapsuudessani ikätovereideni tavoin paskat housuissa ydinhyökkäystä pelänneenä X-sukupolvelaisena tunnustan olevani hieman pettynyt. Kukapa olisi uskonut, että sen sienipilven sijaan saatiinkin sinne horisonttiin helvetinmoinen kysymysmerkki?

Tarvittaessa vaikka rukoilen lähitulevaisuudessa mahdollisimman minimaalista syyttömien kuolonuhrien määrää. Kun ei sitä nollatakaan enää voi. Tarkkaa määrää emme tietenkään saa koskaan tietää. Tieto on nimittäin valtaa, ja nykyaikaisessa, sokraattisessa sodassa tietämättömyys on valta

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Tv-peleistä tv-peleihin

Ensikosketukseni tv:n tahi monitorin kautta pelattaviin peleihin lieni x-sukupolvelaiselle tyypillinen. Kun ei kasarin alussa ollut lapsella puitteita eikä vanhemmilla intressiä/varaa hankkia niitä "oikeita" videopelikonsoleja (mm. Mattel Intellivision, ColecoVision, Atari 2600, Philips Videopac), joutui muksu tyytymään halpaan palikka-tv-peliin. Niitä oli eri merkkisiä, mutta laitteet ja niitten Pong-variaatio -pelit olivat käytännössä samankaltaiset. Omamme pakkauksessa luki "Sinitron - tv-peli musta-valkoista televisiota varten". Väreistähän nähtiin tässä vaiheessa vielä unia!

Tätä kirjoittaessa edellisenä iltana, 2.8.2014 klo 22.05, tv2 sitten näytti "Counter-Striken finaalin"!

Tähän on tultu, mutta ei asiaa noin vain sivuuttaa, eikä varsinkaan tuomita, kannata. 

Nähdäkseni ihan julmetun mielenkiintoinen ympyrä on nyt sulkeutunut, ainakin tässä maailmankolkassa (oletan, että peli-tv-lähetykset ovat monessa paikassa jo arkea), liittyi pelivisiointi tv2:n "nuorennusleikkaukseen" tai ei. Täytyy tunnustaa, että minä ainakin hykertelen ihan :D:n veroisesti tälle vedenjakajalle, josta moni pöyristynee, mutta jonka koen hyvällä tavalla provokatiiviseksi keskustelunherättäjäksi.

Siis kelatkaa nyt, pelaamista tv:ssä! Kehtaatteko muka väittää sen olevan jotenkin huonoa vastinetta YLE-verolle, kun kuitenkin aina valitatte, että puolet nykyleffoistakin näyttää videopeliltä? Parempi hyvä rehellinen videopeli kuin huono videopelimäinen leffa, eikös?

Sitä mahdollisuuksien määrää, jösses!:

"Sori mä en millään kerkee ku mun pitää keretä Pac-Maniks kotiin!" 
"Hemmetti mä missasin eilisen Katamarin, voisiksä kertoo mitä siin tapahtu?" 
"Q*bert on nähtävissä YLE Areenalla vielä kuuden päivän ajan."
"OiJumalaut Urheiluruu'un jälkeen joku pelaa Impossible Missionin läpi, studiokommentoijina Niko Nirvi ja Harri Hursti!"
"Syksyn laatupelaamissarjassa näytetään mm. kaikkien Leisuresuit Larryjen ja Space Questien läpipeluut, suomeksi tekstitettyinä."
"Perhana kun jäi eilinen Elite jännään paikkaan (drive malfunction): oli pakko saman tien imuttaa seuraava jakso torrentist!"
"Aamu-Aztec Challengessa huomenna klo 6.30 level 4: The Vermin." 
"Tota Alter Egoo olis niin mukava öisin pelata tv:ssä, mutku ei o enää varaa maksaa noita viiden €uron tekstareita!"
"Eiks ton helvetin Pole Positionin vois siirtää tonne maksukanavill niit varten, joita kiinnostaa?"
"4D-pelisarjassa esitämme tänään Åkesoftin klassikon Invataxi."
"Mun piti ottaa eilinen Pyjamarama digiboksil, mut se tilttas jotenkin, enkä onnistunu."
"Mä katoin et lähetykses oli jotain häikkää, mut se olikin Minecraftin Ruotsi-Suomi -maaottelu!" 
"Oivittutäält tulee Tetrist Amigan marimba-soundtrackill'!" 
"Piti kattoo eilen Flight Simulator 2, mutta ne mainoskatkot alko risomaan tosi nopeesti."
"Pakkoko noiden kuusnelosen Eurekan ja Dallasin on tulla samaan aikaan eri kanavilta!"
"Katsojat saavat myös kommentoida Twitterissä hashtagilla #mtv3breakout".
"Valitettavasti illan elokuva 'Ylpeys ja ennakkoluulo' jää pois. Tilalla esitämme Jeff Minterin Revenge of the Mutant Camelsin."
"Valitettavasti illan jalkapallo-ottelu HJK-Galatasaray jää pois parhaillaan meneillään olevan Pro Evolution Soccer 3:en jatkoajan vuoksi."
"'Egg - Helttaa Helmaan' saattaa sisältää voimakkaita kohtauksia, minkä vuoksi sitä ei suositella alle 15-vuotiaille."
"Su 3.10 klo 14.30: Pengoa ja Asteroidsia. Selostus Kaj Kunnas ja Niki Juusela. Refereras på svenska av Bror-Erik Wallenius."

...ja jos saa vielä tähän loppuun ehdottaa, niin seuraavaksi videopelit radioon! Rob Hubbard FM asap!

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Varauksetonta hehkutusta XIII: Petri Tamminen

Kuuntelen nykyisin enää kahta radiokanavaa: Yle Radio 1:ä sekä puskaradiota. Kaksi hyvää riittää. Jälkimmäinen, jota ei tule sekoittaa metsäradioon tai hevosmiesten tietotoimistoon, on siitä erityisen hyvä, etteivät sitä hallitse hysteeriset toimittajuuden jalon alan häpäisevät eukot, ohjelmavirtatuuba, muzak ja mainokset. Lähes kaiken näkemäni, lukemani ja kuuntelemani ammennan puskaradiosta ja sen valveutuneilta, rehellisiltä lähimmäistoimittajilta.

Puskaradion kautta sain myös kipunan tutustua Petri Tammisen (s. 1966) kirjalliseen tuotantoon kronologisessa järjestyksessä. Oikeastaan tässä oli omaa, narsistista ayrshireä ojassa, sillä minua itseäni luonnehdittiin eräässä kirjani arviossa mm. Tammisen "täysin koulutetuksi ottopojaksi". Oli myös hyvin riskaabelia alkaa lukea Tammisen kirjoja, koska tulevaisuudessa alitajunta saattaa hyvinkin tehdä tepposet ja suoltaa paperille Tammisen ajatuksia ominani (, mitä hän teksteissään hieman sivuaakin).

Ja täytyy sanoa olevani mittaamattoman imarreltu tultuani verratuksi tähän mieheen! Jo kahden ensimmäisen teoksensa jälkeen olin Tammisen tiiviydelle myyty. Elämiä (1994) on selkeäksi ensiteokseksi tunnistettava havaintokokoelma. Siinä tämän kotimaisen kirjallisuuden Woody Allenin suuntaviivat, joissa juoni on yliarvostettu ja alisteinen, etten sanoisi raiskeinen, ovat jo näkyvillä. Tammiselle on tärkeämpää, miten kerrotaan kuin mitä kerrotaan. Ensiteokseksi kirjan paljastaa hakeva hapuilu: loppupuoliskon dialogit jäävät mielestäni harmillisen irrallisiksi, eivätkä ole läheskään lakonisten elämien veroisia.
  Mutta Miehen ikävä (1997) asettaa tammismaisuuden viimeistään uomiinsa. Viiltävän toteavat tekstit eivät välttämättä edes kerro miehistä, vaan äijistä, ja moiseen hulvattomuuteen sietäisivät tutustua myös naiset. Ei ole helppoa kantaa tuota kirottua Y-kromosomia, kun bipolaarisuus on evoluutioon kirjoitettu!
  Ja vaikka muihin vertaamisesta tulee ainakin itselleni aina semmoinen halpa, levoton tunne, on kuitenkin minun puhtaalla omallatunnolla tässä pakko todeta kirjallaan Tammisen jatkavan siitä, mihin kultakauden Juha Seppälä, joka ei ollut vielä sortunut lutraamaan aikatasoilla ja epäselvillä minähahmoilla, jäi.

Vuonna 2000 seurasi romaani, Väärä asenne. Tätä Tammisen kirjaa on hankalin löytää omaksi hyllyyn. Olin ehtinyt toivoa lisää lyhyitä lastuja, mutta kyllä Tamminen romanisminkin haldaa. Tässä kirjassa yhdistyvät sairaskertomus ja road "movie" hedelmällisellä tavalla. Matkaa tehdään Eeron kanssa, joka on toki myöhemmän enon esimuoto, mutta silti omillaan toimiva bestwisser, jonka välityksellä Tamminen tekee latteasta tapiorautavaara-suomimacho-bullshitistä taidetta. Väärä asenne kertoo hersyvästi siitä nostalgia-perussuomesta, jota tuskin oli olemassa edes vuonna 2000. Onko kyseessä sitten kasvutarina, jää lukijan päätettäväksi.
  Tammisen tärkeimpiä kirjallisia esikuvia on Veijo Meri, ja se näkyy, muttei missään nimessä häiritse. Kuten juoni, myös "tapahtuminen" on aivan liikaa jumaloitu juttu. Aikamuodon vaihtumisesta huolimatta kirja elää tasan nykyhetkessä, minkä myötä Väärän asenteen lukeminen yhtään millään asenteella on väärä asenne. Teoksen kimppuun kannattaa käydä tasan tabula rasa -pohjalta, ilman odotuksia, arvailuja. Oikeastaan teidän ei olisi edes kannattanut lukea tätä sepustustani, taisin spoilata koko kirjan jo tällä.
  Vaikka Väärä asenne on tiivistä tekstiä, ei se silti ole helppoa, vaan vaativaa maalailua suoraan tuubista.

Sitten oli lukulistalla Piiloutujan maa (2002), jossa Tamminen palaa lyhyempiin teksteihin, minkä toivotin hänen kahden ensimmäisen kirjansa perusteella tervetulleeksi. Koko kirjan tekstit ovat häikäisevän kekseliäästi nivottu piilo-teeman ympärille: tikustakin voi saada tärkeää asiaa ja ajattelemisen aihetta, kun sen vain osaa! Ennen kaikkea tämä puolifilosofinen turinointi sisäisestä introverttiudestamme soljuu niin vaivattomasti, että sitä voisin hyvin suositella maallikon ensitammiseksi tahi Siksi-Yhdeksi-Autionsaaren-Tammiseksi, mikäli ei kronologinen kahlaaminen innosta.

Muistelmat (2004) siirtyy omaelämäkerralliselle, riskaabelille vyöhykkeelle. Miksi meidän pitäisi lukea Petri Tammisesta, Helsingistä Vääksyyn muuttaneen kirjailijan kokemista tuokiokuvista? Ehkäpä muistuttaaksemme itseämme siitä, että vähällä voidaan sanoa paljon, me kaikki olemme tärkeitä, ja ettei uskomattomimpia juttuja kukaan pysty keksimään, ne tapahtuvat -tai paremminkin sattuvat- oikeasti. Toki tämä on Tammis-ilmiötä syventävä "lisäosa" (vältän ehdottomasti sanaa "fanituote"), joka on omiaan hämmentämään joutuessaan Tammis-noviisin käsiin. Mutta vaikuttavia, voimakkaita, lukemisen arvoisia hetkiä on kosolti. Perheriita viiltää, Halikosta päästään kesän jälkeen pois. Pitääkö muistelmissakaan muka "tapahtua"?
  Lyhyt fragmenttikokoelma Muistelmat on myös muistutus. Muistutus siitä, että kirjailijakin voi arvostaa enemmän aivan jotain muuta kuin aiempia kirjojaan tai kirjailijuuttaan. Tamminen onnistuu välttämään hienosti tämän masturbatiivisen sudenkuopan.

Enon opetukset (2006) poiki sitten jo tv-sarjankin. Väärän asenteen Eero on jatkojalostettu huippuunsa Olli-enoksi, salaperäiseksi kulttihahmoksi, surullisen hahmon hommienhoitajaritariksi, jonka esikuvaksi Tamminen on myöhemmin myöntänyt Remu Aaltosen, ja samalla ihmetellyt, miksi ihmiset eivät ole asiaa huomanneet. Oikeastaan: olisiko tuota Tammisen julkisesti kannattanut edes paljastaa?
  Veijomerellisissä ja miksei huovismaisissakin tunnelmissa liikkuva kirja pohtii, mitä se sankaruus loppujen lopuksi on, ja onnistuu siinä sivussa hipomaan viisautta. Tammisen alkupään tuotantoon tykästyneenä koin keskivaiheilla olevan jopa hieman ilmaa, mutta kun kyse ei muutenkaan ole tuhatsivuisesta raamatusta, lie turha tästä nillittää.
  Enon opetuksissa on selkeästi aiempia kirjoja suurempi kohderyhmä. Artopaasilinnaa on mukana, mutta huom!, hyvällä tavalla. Ehkäpä itse kuitenkin uudelleenlukisin noista arkiguru-kirjoista mieluummin tuon Väärän asenteen, mikäli valinnan paikka tulee.
  Kirja oli Finlandia-palkintoehdokkaanakin. Toki olisin iloinen, mikäli Tamminen olisi palkinnon kuitannut, mutta hieman siitä olisi kyllä tullut mieleen Woody Allenin saama meriitti elokuvastaan "Midnight in Paris"...
  Pahoitteluni, että tämäkin meni nyt tämmöiseksi nimientiputteluksi.

Vuonna 2008 ilmestynyt romaani Mitä onni on onkin sitten tasan nimensä lupaama konsepti. Kaksi miestä saa apurahaa onnen etsimiseen, kartoittamiseen ja määrittelemiseen. Mausteena on ripaus omaelämäkerrallisuutta, mutta Tamminen ei silti onneksi ala lutrata oman tuotantonsa intertekstuaalisuudella, mihin itse Vonnegutkin aikoinaan harmillisesti sortui. Kaikenkin uhalla sanoisin tämän olevan "normaaleinta" Tammista: Enon opetuksissa läsnäollut paasilinnaveijarimaisuus saa kaikessa näppärässä kekseliäisyydessäänkin mielestäni jo hieman etäännyttäviä, yhdentekeviä piirteitä. Tässä vaiheessa Tammiselle on jo luotu se kaikkien nyttempien kirjojensa kansista tuttu nimilogo, joka kuvaa hyvin tätäkin kirjaa, muttei kyllä missään nimessä olisi kuviteltavissa hänen alkupään teoksiinsa.
  Onni on sen verran iso aihe, että olisin suonut sitä kouraistun enemmän, etenkin Tammisen kaltaisen ajattelijan, ja etenkin kirjan lopputulemissa. Ei tämän kirjan lukeminen harmittanutkaan, mutta jotenkin olisin kaivannut enemmän helsinkiä ja ernoa kuin vääksyä ja artoa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että 2010-luvulle tultaessa Tammisen kynä olisi tylstynyt, ehei! 2010 syntyi nimittäin Muita hyviä ominaisuuksia -lyhytproosakokoelma. Mikäli aiempi Muistelmat oli tiilet, on tämä niiden laasti. Rehellistä, loisteliaan lakonista esseistiikkaa, joskin sillä varauksella, että mikäli eivät kirjailijuus, kirjailijat ja kirjoittaminen nappaa, niin ohi menee, jolloin Muistelmat käteen mars! Mutta jos, ja kun, niin mannaahan nämä murisevat huomiot ovat. Tietysti myös Tammisen aiempien kirjojen hallussaolo syventää lukukokemusta. Silti mitään pinnallisuutta ja tirkistelyä on turha odottaa: tämä tekstiaarreaitta on lopullinen osoitus siitä, että kirjailijalla on sana hallussa, kun hän osaa kirjoittaa mielenkiintoisesti jopa itsestään.

Petri Tammisen toistaiseksi tuorein teos on Rikosromaani (2012). Ehkä oli vain ajan kysymys, milloin se dekkari tulee. Kirjaan oli erittäin mielenkiintoista tarttua, sillä tunnen lähtökohtaisesti antipatiaa kaikkia dekkareita paitsi Agathoja ja Palmuja kohtaan.
  Rikosromaani kantaa äärimmäisen vahvan, Monty Python -henkisen perusideansa varassa. Se on myös mielestäni Tammisen kirjoista veijomerihenkisin, hyvässä ja... staattisimmassa. Kirjan kerronnallinen rakenne on hyvin rohkea, mutta sen luulisi hämmentävän ja turhauttavankin todella paljon etenkin dekkareiden ystäviä. Tietenkin oli lukemista aloittaessa päivänselvää, ettei odotettavissa ole perinteistä dekkaria, mutta silti jäin kaipaamaan jotain konkreettisempaa, huomioivampaa ja humoristisestikin purevampaa ydinmehua: tällaisenaan haahuilu kääntyy mielestäni itseään vastaan, ja tuloksena on jotain, joka minun on pakko lukea lieväksi pettymykseksi.

Kerää koko sarja!

Ja lisää seikkailuja on tulossa... toivottavasti! Tammis-maratonini osui erittäin hyvään paikkaan. Yksinäisyys kolkutti kevään 2014 aikana ovea useasti, mutten onneksi mennyt avaamaan, koska Petri Tammisen rivit ja etenkin niiden välit onnistuivat voimaannuttamaan (voi ruoja, en olisi koskaan uskonut käyttäväni tuota sanaa...) addiktiollaan. Me, etenkin me miehet, tarvitsemme elämässämme niitä ulkopuolisia silmiä ja korvia: ilman eeroja, olleja ja hannuja tulisimme sokeiksi ja kuuroiksi. Ei meidän tarvitse käydä Intiassa ja Kuussa saakka "valaistumassa", kun sisäinen rauha voi olla lähempänä kuin arvaammekaan. Ja siinä sivussa voipi liipata vaikka sankaruus, joka on ulottuvilla kaikille, kun oikein silmiin ja korviin katsotaan. Tamminen osaa sutia muutamalla sanalla sen kaiken elämää suuremman kauneuden, jonka kuvaamiseen perusyhdysvaltalaiselta menee monta tuntia, gallona kyyneleitä sekä 100 kg sokeri-hunaja -sekoitusta. Sen, jota ei tosipaikan tullen edes tarvitse, eikä kannatakaan ääneen sanoa.

Kyllä, helvetti on muut ihmiset, mutta taivas voi olla toinen ihminen.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Milky War

MAITOSOTA

Valion ja Arlan välisen maitosodan arvet eivät tule arpeutumaan pitkään aikaan, siihen vaaditaan monta sukupolvea. Miten tällainen oli mahdollista, nykymaailmassa? YK:kin vain katsoi vierestä! Kukaan ei taaskaan "voittanut": jäi vain katkeruus, 70 miljoonan €uron sotakorvaukset ja järjetön määrä maitosotaveteraaneja. Vielä eilen aamulla he olivat valiojoukkoa ja sotilaspastöreita, mutta iltaan mennessä jo tonkanruokaa. Puhumattakaan sitten siviiliuhreista: lukuisista onnettomiksi umpeutuneista lehmäparoista.

Eivätkä sopimuksetkaan merkinneet loppujen lopuksi yhtään mitään. Eskaloituessa diilit diskataan. Koskaan ei saada tietää, kumpi osapuoli niitä kemiallisia aseita käytti. Kampylobakteereja, kolibakteereja, listeriaa, salmonellaa, yersiniaa ja brucellaa. Maitosodan ensimmäinen uhri on aina hygienia.

Pahinta on, että odotettavissa on se sama häpeällinen jälkilöyly kuin USA:ssa Vietnamin ja II ruokasodan päätyttyä: maitosodankin veteraaneja tullaan kohtelemaan kuin hapanta kurria. Ei auta fatta, ei fettfri; ei jobbii, ei joppii. Vain intoleranssia ignoraatiota saavat. Kun he tuolla kadunkulmilla sitten kerjäelevät niitä senttejä, niin vaikkei sinulla niitä ole, juuri sinun velvollisuutesi on ainakin pysähtyä, antaa hetki aikaasi ja kuunnella, mitä heillä on sanottavanaan. Hyvällä tuurilla opimme, vihdoin ja viimein, edes jotain. Ettei tällainen mölkkypäinen, painajaismaisimmatkin visiomme ylittävä valkoiset vastaan valkoiset -konflikti koskaan enää toistuisi.

En uskalla edes ajatella, missä jamassa olisimme edelleen, jos Arla olisi ehtinyt saada V2-muovikorkkiprojektinsa valmiiksi.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

¿Mitä kello on?

50 toinen toistaan nasevampaa, pölömpää tai/ja yhdentekevämpää vaihtoehtovastausta kysymykseen:

1. Se on hyvä kysymys.
2. Kello - mitä me sillä tarkoitamme?
3. Enintään kymmenen.
4. Kello on mitä on, ei voi muuksi tulla.
5. Viistoist' yli varttia vaille kaks.
6. Virvaliekki levoton.
7. Kell' kello on, se kellon kätkeköön.
8. Tätä menoa kolme.
9. Kerron vain sillä ehdolla, ettet käytä saamaasi tietoa pahoihin tarkoitusperiin, esim. terrorismiin.
10. Kello on uutiset (20.30).
11. Kello on keno (20.57).
12. Kello on remu (13.55).
13. Kello on ratti (13.50 tai 10.10)
14. Kello on homo (Paljon, liikaa, myös kaappikellosta katsottu aika).
15. Ite oot!
16. The bell! The bell!
17. Jaa-a, se on ikuisuuskysymys, johon ei kai koskaan tulla saamaan tyhjentävää vastausta, mutta 17.47.
18. Yli seitsemän.
19. Tasan Kuus Ali. Se on semmonen iranilainen jätkä, joka tietää, mitä kello on, soita sille.
20. Hyvä on, 19.32, mutta vain, koska olet ystäväni ja rakastan sinua.
21. No, [kellonaika]han se on, mutta joululahjaa on sitten turha odottaa.
22. Ihan mitä vaan, kunhan ei semmoinen hammaslääkärin odotushuoneen kello, jonka minuuttiviisarista kuuluu se paskat housuun saava "klonks"!
23. Mä oon nyt pahas paikas, voisitsä kysyä myöhemmin, vaikka joskus kaheksan aikaan?
24. Voin kertoa teille vain nimeni ja numeroni.
25. Puoli: kellostani puuttuu tuntiviisari.
26. Ei mitään!: kellostani puuttuvat kaikki viisarit/nestekideet.
27. Mikä Big Ben sä luulet mun olevan?
28. Jos kertoisin, minun pitäisi tappaa sinut.
29. 18.47 se oli, kun viimeksi katsoin.
30. On hetki, jolloin tuuli uinahtaa.
31. 5 PM, haluukko vielä tuumat, paunat ja Star Spangled Bannerin Casio-uruilla kaupan päälle?
32. Vähän ennen kyyneleitä.
33. WTF, EOS, KVG!
34. Farttia vaille kolme (14.59.57, minkä jälkeen tulee pieraista)
35. Suden hetki (n. 3.00-5.00)
36. Juhanin ja Liisin hetki (5.00)
37. Hamsterin hetki (n. 21.00-7.00)
38. Ihmisten aika (n. 21.00-23.00)
39. Yks perkeleen turhake, mutta yheksän.
40. Kello on maailmanlopunkello (n. 23.55-23.59)
41. On, two, three o'clock, four o'clock, rock. Vastasiko tämä sinun kysymykseesi?
42. 4,99€/min + ppm.
43. Kysy Károly Garamilta! (mikäli kysymys kuultu väärin)
44. Mä uppasin kuuden paikkeilla valokuvan mun kelloranteesta Instagrammiin, kato sieltä.
45. Gregoriaaninen vai juliaaninen aika?
46. OSSI (15.50, kelloradio katollaan tai päälläseisonta)
47. Seitsemää tuntia vaille viiden.
48. Kello ei ole!
49. Riippuu niin helvetin monesta asiasta, tässä on miljoona eri harmaasävyä, mutta sanotaan nyt kompromissina että jokunen minuutti uupuu kymmenestä.
50. Varttia vaille neljä.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Hei mä oon valokuvaaja.

Niin se vaan on, että kesälläkin pitää saa'a voita leivän päälle, sillä pankki ja taloyhtiöt eivät odota, saatikka (toivo)talkoihin osallistu. Ja kuten hyvin tiedetään, tai ainakin kantapään kautta tietoon saadaan, "musiikilla eläminen" on silkka oksymoroni, ja kun ei tämmöinen x-sukupolven vetelys nyt mitään ojia kaivamaankaan voi ruveta (= suurten ikäluokkain ja mamuhalpatyövoiman hommia nääs), niin miksei sitä sitten valokuvaajaksi! Hitto: kesti lähes neljäkymmentä vuotta tajuta, että kuka tahansahan voi painaa kameran tai kännykän laukaisunappia, eikä murehtia tarvitse kuin akkujen täynnäpidosta sekä päämäärättömästä nikoneista, minoltoista ja karl marx -objektiiveista vouhkaamisesta netin valokuvaajafoorumeilla.

Pyydän kuvauskeikasta vain parikymppiä, ruuat ja matkat. Hinnassa voin tulla hiukan vastaan, etenkin, jos juhlapäivä ei satu olemaan lauantai. Ottakaa rohkeasti yhteyttä, niin päästään tappamaan kivijalkavalokuvaamot!

Cv:ksi pistän tähän mielestäni erityisen onnistuneen otokseni "Two Oranges, a Snickers Bar and a Tablecloth" vuodelta 2014. HUOM, Pulitzer-palkintolautakunta!: löydätte yhteystietoni tuolta esittelysivultani, osoitteeni on pysynyt samana, saatte lähettää palkinnon sinne.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Parsa, parsar, pörs, pyrsit

Parsasesongit kannattaa aina käyttää hyväksi, vaikka harmillisen suuri osa tavarasta onkin ulkomailta. Parsa on kuitenkin sangen miellyttävä ja joustava luojanluoma, viherpuolen odotettu beaujolais nouveau! Toimii sekä keitettynä että paistettuna, suosin jälkimmäistä, lisukkeina Inarinjärven kokoinen kartoissa näkyvä lätäkkö voisulaa, keitettyä kananmunaa sekä vahvalti chiliä. Mutta toisaalta: ällös väheksy myös parsatangon sellaisenansa syömistä / tanssimista, sillä parsassa on miellyttävä, hernemäinen maku. Ikäänkuin varaslähtö kesään, notta!

Helppoakin, jopa minä onnistun. Olen lukenut parsan suosituspaistoajan olevan noin 5-7 minuuttia, mutta itse paistan kyllä kymmenisen. Ja muistattehan ennen paistoa paitsi huuhdella parsat, myös poistaa niiden puumaiset alaosat!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Toukokuun tiukka tieteiskysymys

Olen jo jonkin aikaa pähkiellyt seuraavaa, SciFi:n maailmaan sijoittuvaa ja ajoittuvaa hankalaa kysymystä:

perjantai 9. toukokuuta 2014

Pidättäytymisvinkkejä X-sukupolvelaisille 2014

Tähän väliin luettelen kynnemem asiaa, joita teidän X-sukupolvelaisten ei kannata tehdä, toteuttaa, mainita tai yliylistää hiukankin nuorempien läsnäollessa, sillä he eivät koe niitä hauskoina tai mielekkäinä, ainoastaan nolostuttavina. Temppuilkaa seuraavien kusenpolttamuuksien parissa mieluusti privaatisti ikäistenne parissa, jos silloinkaan, sillä x-polvesta ei poika parane.

1) Hiukankin syvemmän lasin, pahvisen talouspaperirullakeskiön tai metalliämpärin haltuunne saatuanne siihen ei välttämättä ole pakko alkaa krohista astmaatikon lailla. Darth Vader on toki vaikuttava hahmo, muttei alle nelikymppisille enää niin kova juttu, paljolti, koska KIITOS Jar Jar Binks 1999-

2) Kun joku läsnäolioista päästää suustaan mennä-verbin yksikön kolmannen persoonan imperfektin, suositan vahvasti pitämään sisällänne se teatraalisen "MENI MENI MENI"-mongertamisen mielitekonne, vaikka tottahan toki se oli silloin 80-luvulla sen Poliisiopisto-elokuvien überkomisarion sanomana maailman hauskin juttu. Maailmalla on kuitenkin taipumusta muuttua. Ja poliiseilla sen mukana, esim. nyt vappuna ne eivät olleet ihan poliisiopistomaisimmillaan.

3) Kun tulee juttua tai bätleä parrakkaista miehistä, Juha Mieto -kortin käyttö ei kannata. Väinämöinen, Joulupukki ja Marx ovat ajattomuudessaan suositeltavampia. Kari Rydman ja Kaj Chydenius ovat ok, kunhan teillä on näyttää kuvat. Oma suosikkini on USA:n suosikkipoliitikkoni Vermin Supreme.

4) Juu. Pelättiin ydinsotaa paskat housussa kaikki ja nähtiin "Threads"-leffan lapsiltakielletyimmät fragmentit pienenä, mutta valitettavasti se ei tee meistä kylmän sodan veteraaneja. Ko. konsepti ei ole enää yksinkertaisesti muodissa, eikä oikeastaan mahdollinenkaan: ysärisukupolvi tajuaa jo ihmiskunnan itsesuojeluvaiston olevan niin vahva, ettei tätä kaikkea kannata noin vain posautella päreiksi. Vai mitä? 

5) Ne Wartburgit liikenteessä silloin joskus. Älkää edes yrittäkö kuvailla, koska se ei ole mahdollista, sillä sanat eivät haise.

6) Kyllä, telsukanavia oli kaksi, joillakin oli vielä mustavalko-tv:itä, Dallas tuli kerran viikossa. Merkitään pöytäkirjaan, mutta vain kerran, jos sopii. Ei näitä asioita ole pakko yrittää korvatatuoida auditiivisesti heille, joille sana "rinnakkaisohjelma" ei tarkoita mitään - eikä edes tuo mieleen mitään! 

7) Commodore 64 -kotimikrolla on upeat, rajoitettujen resurssiensa hyödyntämisen ihmeisiin verrattavat hetkensä, mutta kun oikein silmiin katsotaan ja kättä sydämelle asetellaan, yli puolet hehkutuksistamme on silkkaa kateutta noita aivan järjellä käsittämättömiä nykyvempeleitä ja -pelejä kohtaan. Ruumiitkin jäävät ruudulle, eivätkä katoa välkkyen, mikä korpesi silloin aikoinaan suunnattomasti. Kuten myös se, että nicepuoliset ikätoverit pysyttelivät visusti tietokoneista erossa ja keskittyivät räikeästi meikkaamiseen. Mikään ei ole ollut maailmanhistorian aikana niin väärässä paikassa väärään aikaan kuin old school -nörtti! Tämän voi toki sivumennen mainita, mikäli haluaa säälipisteitä: niitä kyllä irronnee, sillä eivät nykyiset ventinikäiset sentään sadisteja ole.

8) Älkää Herran Jumalan Jehovan tähden mainitko pastellivärejä edes kuiskaten, sillä se saattaa panna alulle lumipalloefektin, jonka seurauksena ne tulevat jälleen muotiin!!!

9) Pidäkkeetön innostuminen Rubikin kuutiosta, Vesihelmi-pelistä, Kimblestä tai siitä muovisesta ristinollasta, jota pelataan pyöreillä poleteilla ylhäältä kehikkoon pudottamalla, antaa teistä vain ja ainoastaan imbesillin ja kretinistisen kuvan. Että pitäisikö tuo viedä johonkin laitokseen jo ja antaa sille Aarikan puupallo ennen kuin se alkaa hajottamaan (sic, kannattaa tässäkin vain suosiolla antautua seuraamaan aikaa) paikkoja ihan berserkkinä.

10) Ja me nyt satumme olemaan se viimeinen kovaonninen sukupolvi, joka näki neekereitä ainoastaan lakritsimainoksissa ja siinä yhdessä vakuutusmainoksessa (hymyilevä murjaani nousee merestä ja sanoo kameralle "Sampo!") ja joka härkäpäisesti ei suostu uskomaan, että neekeri voi oikeasti loukata toista, jolloin se on kuin onkin mahdollista vaihtaa neutraalimpaan sanaan. Ajatus siitä, ettei koko ihonväriasiaa otettaisikaan ensinkään esille, on tietenkin tuomittu lähtökuoppiinsa, joten älkää tuhlatko aikaa koko aidan selittämiseen meille, joille sen kaikki seipäät ovat nokikeppejä, piste. Henkilökohtaisesti minua kyllä pännii enemmän tuo Sampo, koska siitä tulee mieleen eräs Ayn Randia anteeksiantamattomasti palvova ylämaailman bestwisser.

Taas varmaan ihmettelette, miks mä oon (aina/taas) niin negatiivinen. Enkä ole. On myös menneiden vuosien asioita, joiden absoluuttisesta hyvyydestä voi puhtaalla omallatunnolla saarnata nuoremmille loppuikänsä. Esimerkiksi flipperit. Ei nyt tule muuta mieleen, mutta hei - flipperit!

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Bändinimet TOP-12

Kuulitte nämä sitten ensin täällä, mitä pahoittelen tarvittaessa. Tämänkertainen luettelo on aakkosjärjestyksessä.

Bernal Díaz ja hänen tlaxcalalaisensa
Christian Övermark & His Yliviivaustussit
Hans Holm & Helvetinperskeet
Kalervo Kurppa ja Keväthanslankarit
Konekaniini
Lars Mjöllnik ja Huntutuhnu
Lauri Näppäinlukko & Lopunajan Perseilijät
Markus Palokankare & Auringon Erityislapset
Patu Jockel & Käsisammuttimet
Tauno Venho & The Mulletmasters
Tiia Pekonen & Moulinsartin Linnakundit
Trio Vieraskoreat

Pistetään tähän vielä jatkeeksi pienimuotoinen kilpailu, eli mikäli joku teistä onnistuu näiden joukosta bongaamaan kaksi kirjallisuusviitettä, on hänelle luvassa palkinnoksi Ei kokolihaa soittajille -kirja.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Fritz Väliliha kokkaa II

Tämänkertaisessa blogipostuussa mulkkiskokki
Fritz Väliliha loihtii keittua.
Kuvan veitsi ei liity tapaukseen.
No niin tyypit, tänään tehdään keittoa! Lähtökohtanahan on järjen näkökulmasta se, että mikä tahansa soppa, joka ei ole pelkkää kermaa, on ihmiselle hyvästä, ja jos meinaa painoakin pudottaa, ei ko. prosessi vaadi mitään Nutrilett-hinttailua, jossa joka lusikallisen hinnaksi tulee markka.

Tässä parsakaalipohjaisessa keitossa makea, suolainen ja tulinen kohtaavat. Niinhän se on vähän tällä planeetalla ihmisenä eläminenkin: lauantaina poimitaan marjat, sunnuntaina perunat, ja maanantaina kulli esimiehesi käristää ilmaisilla ylitöillä. Tämän keiton kohdalla tuntuu kuin lusikoisit maailmaa suuhusi. Keitto on koijaroimattoman ihmisen osa.

Torstaista minen sano mitään. Se, että syömme torstaisin hernekeittoa naama typerässä virneessä vain sen takia, että ollaan käyty pari hävittyä sotaa, on yksinomaan typerää.




FRITZ VÄLILIHAN KOLMINAISUUSKEITTO
 (Kahdelle, mutta jos on nälkä, niin yhdellekin riittää)

Tarvikkeemme ovat:
1 parsakaalinippu, saa olla kellervöitynytkin, koska sanomalehtien ja journalismin tapaan parsakaalikin vain paranee kellastuessansa.
Keitinvettä
Kasvisliemicubio Tuomaan lisäsuolaisuutta, voi jättää poieskin, jos sinäkin epäilet
Valkosipulinkynsiä tahi -mursketta maun mukaan
Pussykeitto (parsa / kukkakaali / sipuli / kasvis) rungoksi antamaan koostumusta
Ruoka-tai kuohukermaa
Chilirouhetta (itse käytän Santa Marian Chili Explosion -täytepussia, niin saa hyvää chilinmakua tarvitsematta ährätä hiki pääßä ala-arvoisen kertakäyttöpippurimyllyn kanssa
Pari pientä omenaa

Eli ei muuta kuin paloittele parsakaali keitinveteen. Muista ottaa sen mahdollinen käärinmuovi ensin pois. Jos tapanasi on kääriä myös vettä muoviin, ota sekin pois. Parsakaalin varren kelpaavuudesta kiistellään iankaikkisesti amen, mutta aivan hyvin senkin voi käyttää. Lehdet taas kannattaa nyppiä pois, sillä ne sisältävät vaarallista hermomyrkkyä, joka tappaa alle kymmenessä sekunnissa aivan helvetinmoisin krampein, ykskin kuoli heti. Oheista kasvisliemikuutio ja keitä tarpeeksi kauan, lisää tarvittaessa vettä. Kuoritut ja paloitellut omenat voi sekoittaa joukkoon matkan varrella. Kun parsakaalin ja omenan kovuus on antanut riittävästi periksi, kirnua seos varovasti sattumaiseksi soseeksi survimella, nuijalla tai muhjimella. Mukaan pussikeittojauhe, valkosipuli, chilirouhe ja kerma, vaikkapa tässä järjestyksessä. Sekoita tarpeeksi usein, anna kiehua vielä ainakin vartti. Ei ole kiire. Jos on kovin nälkä jo nyt, niin ota homo korppu ja opiksesi: kannattaisikohan ensi kerralla aloittaa aikaisemmin?

Nautitaan vaalean maalaisleivän ja Pepsi Maxin kera pitkät Novitan kalsarit jalassa.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Kesäteatteritarjontani 2014

Olette viime aikoina saattaneet ihmetellä, miksen ole ehtinyt vastata puhelimeen, tekstareihin ja sähköposteihin, enkä suostunut lähtemään keikoille. Tarvittaessa pahoitteluni, sillä teatteri on vienyt keväällä kaiken aikani, ja tulee viemään myös koko loppuvuoden. Olen rampannut tukka putkella Laskion, Vöylän ja Pökiön väliä treeneissä ja kylätoimikuntapalavereissa, mutta onneksi pahin suunnittelu- ja ulkoaopetteluvaihe on jo ohi, ja pystyn pikkuhiljaa kerta kerralta keskittymään paremmin roolieni vaatimiin nyansseihin. Ensimmäiset pressinäytökset olivat viime viikolla, ja vastaanotto oli mielestäni melkolailla lupaava, kuten juuri painosta tulleiden, oheisten julisteiden sitaateista saatatte havaita. Melkomoista haipakkaa on ollut!

Taiteilijana olen jo pitkään halunnut tehdä teatteria, mutta koen vasta nyt minunnäköiseni ajan tulleen. Takavuosina olisin joutunut vielä näpertelemään diletanttien kanssa kaikenmaailman työryhmissä, mutta individualistisena nykyaikana, jolloin useampien roolien miehittämistä samalla ihmisellä ei katsota enää köyhäilyksi tai kituvien pikkuklikkiteattereiden hätähuudoiksi, on äärimmäisen kätevä toteuttaa useampiakin näytelmiä yhtaikaa. Eikä tarvitse enää porukoissa tuijotella kilvan kalentereihin, että käykö kaikille. Yhden ihmisen näytelmät ovat (kaltaisissani) taitavissa käsissä paitsi flexiibelejä, myös yleensä mobiileja, siirrettävissä, kunhan vain (laillani) malttaa pysyttäytyä viitteellisessä lavastuksessa, valaistuksessa, musiikissa, käsikirjoittamisessa, ohjaamisessa ja näyttelemisessä. Tulee halvemmaksikin, mikä on tärkeää tällaisena aikana, kun oli noita Nokia-uutisiakin jne., mikä on vaikuttanut kulttuurin kohdeavustuksiin! (= vinkki päättäjille) Periaattessa nämä tämänkesäiset näytelmänikin voisi esittää missä tahansa, mutta Laskion kylätoimikunnan puheenjohtajalla on käsittääkseni jotain vanhaa hässäkkää Vöylän porukan kanssa vuoden 2008 Paasilinna-näytelmän lipunmyyntitulojen suhteen, kun taas Pökiössä pari (maksavaa) tahoa ei halua olla kummankaan em. vihollisteatteriryhmän kanssa missään tekemisissä, kun oli se maksuhäiriökin Pökiön oman revyykirjailijan kanssa. Nimiä en tässä viitsi mainita.

Olette tervetulleita katsomaan vuoden 2014 kesäteatterinäytelmiäni. Luvassa on hikeä, tunteita, kyyneleitäkin. Antautukaa Thalian neljännen seinän lumoihin - ennen pitkää tulette unohtamaan sen, että lavalla onkin vain yksi mies! Eikä pelkoa näytösten peruuntumisesta, sillä niissä ei ole säävarausta. Ja jos flunssaa pukkaa, niin Buranalla mennään. Maksavaa yleisöä ei petetä.







Kaikkiin näytöksiin (207 kpl!) on myös saatavana sarjalippu 5400 euron alennushintaan (ovh. 5427€), lippukoijarit.fi:n tai sen puhelinpalvelun (0700-123123, 9,95€ + ppm + esikoisesi sielu / min) kautta. Helsingin Sanomien edustajat ja elokuva-castaajat pääsevät näytöksiin ilmaiseksi, kunhan ilmoittavat tulostaan vähintään viikkoa ennen.

Vuonna 2015 on kesäteatterinäytelmikseni luvassa Raamattu, Alien - kahdeksas matkustaja, Tarzan, Gravity sekä vielä nimeämätön oma projektini, joka perustuu Annemari Sandellin elämään.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Sisältäni bortin löysin

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että abortti on jo keskusteltu puhki. Mutta häkellyttävän vähälle huomiolle on jäänyt debaatti bortista. Onko siihen moraalista oikeutta? Missä vaiheessa sikiö on jo sen verran vegetaristisessa tilassa, että se/hänet voidaan bortoida?

Bortti (bort) on alkuansa muimiesruotsia. Angloamerikkalaisissa maissa operaatiosta käytetään nimeä boost (suom. slang. buusti). Vielä takavuosina jopa virallinen lääketiedetermistömme tunsi Arvo Ylpön lanseeraaman epävirallisen nimityksen lihoitus, joka oli tarkoitettu hedelmöityksen kompensaatioksi ajalla, jolloin anemia oli jokapäiväistä leipää ja riisitautia syötiin aamiaiseksi. Nykyisin tämä kiistelty operaatio tehdään nykyisin aikaisintaan toisella raskauskuukaudella, koska sitä ei haluta suorittaa kevyin perustein.

Bortin idea on antaa sikiölle tarvittavaa lisäenergiaa penetroimalla raskaanaolepan naisen vaginaan kohtuullinen määrä (yleensä 2-3) pitkulaisia lihatuotteita (esim. nakki, makkara) borttipihdeillä tai lääkärimallisella makkaratikulla, emättimen anatomiasta riippuen, kohtuun asti. Äidin synnytyskoneiston peristaltiikka sanelee lihatuotteiden määrän, laadun ja asettamisfrekvenssin. Kestävä, jo monasti synnyttänyt äiti (esim. lestadiotar tahi eräs Vitikaisen Kaija Nurmeksesta) pystyy imaisemaan uumeniinsa periaatteessa jopa viisi täysimittaista Atrian Poprillia tai Juusto-Kabanossia, mutta laatu kuitenkin korvaa määrän: yhden lapsen lapsiveteen saattaa helposti liueta liikaa kamaraa ja lisäaineita, mikä saattaa aiheuttaa urean pakkautumisen ihmistaimen päähän meille kaikille tuttuine seurauksineen. Kaksosten ollessa kyseessä tilanne on tietysti eri, jolloin bortti kannattaa suorittaa myös rectumin kautta. Mitään erityisiä suosituksia tai fistisääntöjä proseduurille ei ole, kunhan nakkein tai makkarain päistä vain muistaa irroittaa mahdolliset metalliset sulkimet. 

Tyypillinen esimerkki onnistuneesta bortista. Tässä tapauksessa bortti on tehty varovasti pehmeän laskun kyrsävieriperiaatteella HK:n Kevytnakeilla. Merkillepankaa lapsivedessä lilluva varanakki. Lapsi on oikeanpuoleisessa kuvassa silminnähden friskaantunut, ja myös äidiltä perityt, aiemmin piilenneet musikaaliset geenit (blues, jazz) ovat puhjenneet kukkaan.
Useat Paavin sidosryhmät, esim. katolialaiset, uskovat ns. borttiteoriaan, eli siihen, että sikiölle annetut prinssinnakitkin saattavat johtaa vahvempiin makkariin, ja niiden myötä raiskauden loppuvaiheeßa peräti kohdunkammion sisäiseen lihavärinään (carne tremula) pidemmän päälle (jopa 50 v.) vakavine lieteilmiöineen, esim. johonkin lihansyöjäpuolueeheeseen liittymiseen (esim. perulaissuomalaiset). Jehovan todistajain borttikielto taas ei ole aivan näin ehdoton; kunhan borttilääkäri vain malttaa pidättäytyä verimakkaran käytöstä. 

Kasvissyöjävanhempien usein Intiassa epämääräisillä sikiönvahvettajilla teetetyt tofubortit, mooseksenuskoisten kishkabortit (pitää olla kosher!) sekä islamilaisten halalbortit ovat edelleen kuuma peruna, josta puuttuvat yhä käsinkosketeltavat faktat. Raamatun, Tooran ja Koraanin jakeita ja suuria tutkitaan edelleen kuumeisesti ympäri lääkismaailman. Myös TAYSin mustamakkarabortit sekä MAYSin maksamakkarabortit ovat omat lukunsa, joitten historiaa ei kannata kerrata tässä: tarvittavat rabortit löydätte tarvittaessa Webistä.

Oma kantani tähän mielibidét jakavaan ikuisuuskysymykseen on tiivistettävissä tähän omistamaani t-paitaan. Bortti ei ole murha.


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Missä muruseni on

Tiedättehän tunteen, joka syntyy, kun alaikenien ja alahuulen väliin sukeltunut kova ja terävä muru esim. (hapan)korpusta tai näkkileivästä temmeltää vapaasti, pikkuhiljaa yhä syvemälle alemmas tunkeutuen ja pieniä haavoja ikeniin jyrsien? Tunteen, jota voitaneen kutsua yleispätevällä nimellä viiltävä tuska.

Ensin koetat houkutella murua esiin luonnollisella menetelmällä, irvistellen. Kielen ulottumattomiinhan muru on mennyt jo äsken, paitsi jos satut olemaan Gene Simmons. Pohdit ehkä, vaihtaisivatko mummot kadunpuolta, jos tuolla lailla naamaa vääntäen uhkaat vastaan tulla, tahi kauempaan pöytään, jos samaan kahvilaan sattuisitte. Ainakin pelkäämään oppineet lapset alkaisivat vähintään tuhertaa.

Ennen pitkää tulee sormivaihe. Yrität tonkia, mutta turhaan. Harmittelet, että missä se hammaslääkärin koukunmallinen imuri on aina silloin, kun sitä tarvitsisi. Kuolaa tippuu rinnuksille vähemmän kuin mitä olit odottanut, koska jo monen vuoden ajan ottamasi verenpaine- ja diabeteslääkkeet ovat kuivattaneet suusi. Mielessä käy suun kostutus pastillilla, mutta sekin ryökäle saattaa livahtaa samaan sylkirauhaslimboon kuin em. muru.

Niinpä päädyt sitten hakemaan työkalupakista sen kumisen kutistesukan, jonka panet varovasti kitalakeesi, ja jatkat kiertämään kielen alle. Muista kielituki, muuten sukka voi sätkähtää kurkkuun, Porissa yksikin kuoli heti, kuusi minuuttia kammottavasti kakoen. Hyvällä tuurilla muru lähtee yhdellä imaisulla. Vielä paremmalla tuurilla saat kaupan päälle hassuja ääniefektejä, jollaisia et elämässäsi kuule missään muussa kontekstissa. Jos olet naimisissa tai avoliidossa, voi puolisosi kenties hoitaa imutyön puolestasi. Murun imentä toisen kielen alta eli ns. ranskalainen salivasuktio on sitä todellista rakkautta, josta amerikkalainen suklaarasia- ja ruusuteollisuus vaikenee, kysykää keneltä tahansa hiukankin kauemmin naimisissa olleelta vanhemmalta parilta!

Ai niin, pillikin käy.

Ja minä itse, miksi näitä mietin? Vastaus ei lie yllätys: saadakseni Jenni Vartiainen -googlettajat eksymään. Ajatus Jenni Vartiais -faneista haahuilemassa lähes nelikymppisen, 140-kiloisen kroonisen masturbaattorihanuristin hämärässä blogissa on oudolla tavalla kiehtova. Muttei mitenkään seksuaalis-oudolla, korkeintaan varsinaissuomalaisvittuiluhumoristis-oudolla!

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Euroopan Turkki julistaa sanafatwan

Lista asioista, jotka Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoğan kieltää seuraavaksi

1) Internet, modeemit ja faksit
2) Megafonit ja PA-laitteet
3) Kuiskaaminen, ilmeet ja kulmakarvojen liikuttelu
4) Viestilappujen lähettäminen koulussa luokkakaverille tunnin aikana
5) Morsetukseksi tulkittava naputtaminen tai piipittäminen
 
6) Puska- ja metsäradiot

 7) Kyyhkyset
8) Kiinalaiset onnenkeksit
9) Pullot
10) Salmiakkiaakkoset, ABC-keitto ja Alfapet
11) Graffitit, tagit ja kerrostalojen rappukäytävien nimitaulut
12) Maratoonarit, joille ei ole tehty ruumiinaukkojen tarkastusta

tiistai 25. helmikuuta 2014

Fritz Väliliha kokkaa I

Monea saletisti korpeavat nuo kaupan lähieinehet muutenkin, mutta eritoten jauhelihaperunasoselaatikko, jota tulisi kutsua jauhelimaperunasoselaatikoksi tai jänneperunasoselaatikoksi. Jauhelihaperunasoselaatikko oli X-sukupolven kakaroille kuumaa hottia silloin 80-luvulla, kun se lanseerattiin, tai ainakin epätasaisesti kuumennutta hottia, koska mikrot. Mutta nyttemmin sivistyttyämme ja opittuamme mm. sähköpostin ja MySpacen avituksella, on aika ajanut aika-ajot jauhelihaperunasoselaatikonkin ohi, mistä osakiitos myös turkkilaisille ja italialaisille kebab- ja pizzamiehille, jotka veivät meidän wieninleikkeet ja oopperavoileivät!
  Jauhelihapernasoselaatikosta on kuitenkin verraten vaivaton valmistaa paremmaksi pimpattu, aavistuksen klimppisempi versio esim. seuraavan ab lib -mentaliteetilla ja rubato-tempolla syntyneen reseptin kautta.


Tämä on
kolmen Michelin-renkaan
resepti.
MANNERMAINEN JAUHELIHAPERUNALAATIKKO
eli
PREMIUM-MÖSSÖ

Tarvikkeemme ovat:
4 isoa perunaa tai 5-10 pienempää perunaa, maun mukaan. Voi olla myös 1 ihan saatanan iso peruna, jollainen on kummankin iltapäivälehden juhannusliitteessä joka vuosi. Eikä tarvitse olla mitään yhtä kiinteää lajiketta kuin mitä esim. Pamela Anderson kulta-aikoinaan oli, itse käytin Prisman 5 kiloa €urolla -tarjousperunaa. Siiklikin on ok siksikin, koska sana "siiklikin" on ihan uskomattoman hypnoottinen!

0-1 sipulaa,
0 jos esim. uskonto kieltää.

Paprika Keltainen tai punainen, tämä on joviaali ja flexiibeli resepti! Joskus muuten tulee vastaan oransseja paprikoita, oletteko nähneet? Kyllä vain, ne syntyvät, kun punainen ja keltainen paprika panevat siellä maan alla!

1 chilipalko + chilijauhetta tulevien syöjien ja menevien syöjättärien (ehkä jopa raivotarten) anusten immuniteetista riippuen. Voit toki jättää chilin pois, mutta hei, sota on ohi, ja sen myötä muonitus-ajattelu: ruokaa on nykyään mahdollista sekä sallittua myös maustaa!

Öljyjä + voita Tässä käytin saksalaisen elintarvikeketjun chipotle-öljyä, mutta normiöljykin tai oliiviöljy käynee. Voiklintti voisi olla suurin piirtein saman kokoinen kuin se kivi, jolla Niemisen Petteri heitti minua Mököistenmäessä lapsena. Ja kun harrastat ruuanlaittoa naisen nähden, niin onhan se ihan helvetin pro käyttää sanaa "voiöljyseos"!

Kasvisliemikuutio, lihaliemikuutiokin käy, tai kasvisliemipallo / -dodekaedri.

Vettä. Käyttäkää nyt HerraJumala sitä vettä, ennen kuin siitä aletaan käydä sotia! (Sama pätee em. öljyihin, muuten)

1/2 purnukkaa ruokakermaa, mahdollisimman Benny Hill -tyyppistä, eli paksua ja rasvaista.

250 g jauhellihaa, juuri sitä sikanautaa, jonka huomaat olevan tarjouksessa euron paketti, ja sitten menet innosta hihkuen ostamaan ne kaksi pakettiasi per talous, ja paikan päällä vasta huomaat, että nämä ovatkin lapsille ja kääpiöille suunnattuja 250 gramman rasioita, eivätkä niitä nelisatagrammaisia asiallisia rasiallisia.

Ropaus Vogel-suolaa, siitäkin huolimatta, että oberstürmbannbormann Konrad Vogel tappoi ii maailmansodassa Bösendorferin keksitysleirissä nelinumeroisen määrän mooseksenuskoisia, kun digestiivit eivät olleet kosher.

Teelusikallinen valkosipulimursketta tai pari-kolme kynttä. Ne on kuitenkin Kiinasta saakka tänne roudattu, olisi sääli jättää käyttämättä. Mutta etenkin masturbaattoriruokakunnissa suotakoon töhkänkin käyttö, koska yksikin valkosipuli kaapissa tuntuu olevan liikaa, kun se ehtii kuitenkin kuivua. Ja valkosipuli kanssa!

Aavistus kuskusia, tavallista tai kokojyvää (= paspas).


Valmistus:
1) Koska kokin duunit, esim. kuoriminen, repiminen, raateleminen ja perkaaminen, kuuluvat keittiön puolelle, kuori ja paloittele perunat. Pane öljyt ja voit 26-senttiselle paistinpannulle, ja lisää perunapalat, kun rasva alkaa tiristä. Voit myös halutessasi kuumentaa rasvat jo perunoita kuoriessasi, mikäli haluat leikkiä tehokasta.

1b) Paloittele sipuli(t) ja paprika ja lisää niitä perunain joukkoon, kunnes huomaat 26-senttisen paistinpannun olevan liian pieni tähän. Siirrä koko tähänastinen helahoito kattilaan. Pese pannu ja sano vittu.
VINKKI! Varothan sitä hellan ja pöydän välissä olevaa parin sentin rakoa, sillä siellä sijaitsee jopa Stephen Hawkingin käsityskyvyn ulottumattomissa oleva sattuma-vortexiksi nimetty tyhjiö, joka imee sisäänsä joka toisen leikkaamasi ruokapalasen metrin säteeltä.

2) Lisää lorpahdus vettä, ropaus Vogel-suolaa, lihaliemikuuttio, valkosipuli ja pilkkomasi chili sekaan ja kiehuta, kunnes perunien kovuus alkaa antaa periksi ja täten muistuttaa Arnold Schwarzeneggerin elokuvauran ysärivaihetta. Siinä vaiheessa on jauhelihan lisäämisen aika. Saa sen toki aiemminkin lisätä. Sekoittele, ettei pala. Lisää ruokakerma.

n. 6) Tässä vaiheessa seos on vetinen. Laastoita se kuskusilla, jonka funktio on imeä ylimääräiset nesteet itseensä niin, että n. viiden minuutin päästä muodostuu ns. tankea tahdas. Anna tasaantua.

7) Pitäiskö viiä ettei jähy!
VINKKI! Premium-mössöä jää kuitenkin yli. Pannulla uudelleenlämmittäessä (tai kattilassa, jos pannu on edelleenkin liian pieni) seosta kannattaa jatkaa esim. maustekurkkupaloilla, porkkanalla tai parsakaalilla.


Tämän näköinen on lopputulos. Jos ei ole, ja olet jo ehtinyt syödä, soita kiireesti hätänumeroon (112) ja pyydä lisäohjeita. Sulje luuri vasta siihen luvan saatuasi.

Fritz Väliliha on persoonallisilla (lääke)resepteillään itsensä tuntemattomaksi tehnyt itseoppimaton kotikokki, jota vituttaa kaikenlainen ruuanlaittoon loistunut ensimaailman hinttailu, etenkin lautasten lämmittäminen mikrossa ja veden tarjoilulämpötilasta nillittäminen. Fritz Välilihan punk-henkisessä kulinaarifilosofiassa jokainen voi olla oman itsensä saarioinen.

torstai 20. helmikuuta 2014

Pian on aika pianon

Ravintola Vilho sijaitsee Salossa, osoitteessa Vilhonkatu 1.
Teidän kaikkien pitää käydä siellä, koska se on ihana ravintola, mistä ei keskustella.
Ja nyt kun siellä on vielä pianokin, se ei ole mikä-tahansa-ravintola!
Pöytävaraukset numerosta O2 - 7355 118 tai eemelitse vilho@ravintola-vilho.fi .

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Helsinki v1.1

1) Asujaimiston kävelyvauhtia on pudotettu 60%:iin entisestä
2) Katutyömaita saa enää olla kolme kerrallaan, ja jos jossain päin on esim. neljäs, tulevat valtion Montag-joukot täyttämään kuopat ja purkamaan esteet
3) Trendikahvilan leimakortin täytyttyä voi se kymmenes ilmainen olla myös iso kuppi
4) Vastedes pitää matkanteon olla kestänyt vähintään seitsemän minuuttia, ennen kuin taksikuski saa siirtää puheenaiheen maahanmuuttajistoon. Jos puhuu aikaisemmin, niin lupa pois & linnaan
5) Nuppineulaa isompia esineitä myyvissä kaupoissa on nyt provinsiaalinen, holja tinkimiskulttuuri, semmoinen kuin aikoinaan Radio-Laxellilla tai Seppäsen Ilpolla
6) Linjojen 14 ja 39 bussikuskit ovat nyt velvollisia tervehtimään jokaista sisäänastujaa ja autostapoistujaa vipumaisella kädenheilautuksella sekä pyörittämällä räikkää
7) Piippaavien esineiden ja ajoneuvojen käyttöä ei enää suositella. Jos käytetään, ei rangaista, mutta mahdollisuuksien mukaan nuhdellaan sekä torutaan
8) Kaupunkialueelle on importattu citykanien kompensaatioksi aivan saatanan rumia kaljurottia Somaliasta (ei rasismia)
9) Ihmiset ovat herenneet puhumasta murretta + intonaatiota, jonka kombo kuulostaa humalaiselta purkkaa jauhavalta tourette-vammaiselta
10) Mannerheimintie on takaisinnimetty Heikinkaduksi